torstai 11. elokuuta 2016

Matka alkaa

...tai oikeastaan alkoi jo melkein vuosi sitten riippuen siitä, miten syy- ja seuraussuhteet haluaa tulkita. Viime vuoden lokakuussa pakkasin laukut ja lähdin CIMOn kautta harjoittelijaksi Müncheniin Ludwig-Maximilians-Universitätin Finnougristiikan laitokselle. Olin hakenut harjoittelupaikkaa edeltävänä keväänä osaksi S2-opintojani ja ilokseni tullut valituksi. Harjoittelua oli kulunut noin kuukausi, kun yliopiston sähköpostiini kilahti tiedote Fulbright FLTA-ohjelman hakuajan pidennyksestä. "Miksipä ei?" huomasin tuumivani, ja pian olinkin selannut kaikki nettimateriaalit lävitse, innostunut ja päättänyt hakea ohjelmaan. Muutaman päivän pähkäilyn ja perheen kanssa skypettelyn jälkeen aloin laatia hakemusta. Perheeni ja etenkin mieheni tuella sekä Münchenin lehtorini ja harjoittelijakaverini kannustuksen siivittämänä laitoin hakemuksen menemään, pääsin haastatteluvaiheeseen, lensin Helsingissä viikonlopun verran haastattelussa ja lopulta tammikuussa valintaprosessin läpäistyäni otin stipendipaikan vastaan. Helmikuussa palasin Suomeen ja nyt olen parin viikon päästä jälleen lähdössä maailmalle. 

FLTA, pidemmin ilmaistuna Foreign Language Teaching Assistant ja suomeksi vieraan kielen opetusassistentti, on FulbrightCenterin ja CIMOn yhdessä rahoittama apurahaohjelma, jonka tarkoituksena on paitsi tukea ja monipuolistaa Suomen kielen ja kulttuurin opetusta Yhdysvalloissa, myös tarjota suomalaisille opiskelijoille mahdollisuus tutustua amerikkalaiseen yliopistomaailmaan. Opetusassistenttina pääsen avustamaan paikallista lehtoria opetuksessa ja myös täydentämään omia opintojani kohdeyliopiston kursseilla. Tänä vuonna assistentteja lähtee lisäkseni myös kaksi muuta: Minna Kaliforniaan ja Kirsi Minnesotaan. Oma kohdeyliopistoni on University of Washington Seattlessa; Frasierin, sateen, grungen ja kahvin kaupungissa, jota myös alueen vehreyden vuoksi Emerald Cityksi kutsutaan. Ennen Settlea pyrähdän tosin vajaan viikon Tempessä Arizonassa FLTA-ohjelman orientaatiossa. FLTA-ohjelma on kansainvälinen ja orientaatioihin kerätään assistentteja ympäri maailman tutustumaan amerikkalaiseen elämään, yliopistomaailmaan ja toisiinsa. Orientaatioita on ympäri maata koko elokuun ajan, onhan meitä assistentteja yhteensä reipas 400! 

Kirjoittelin blogia harvakseltaan jo Münchenin harjoitteluni aikana ja bloggailun jatkaminen tuntuu luontevalta nyt kun maailmanvalloituksenikin jatkuu. Jatkan myös samalla sillisalaattilinjalla, sillä olen herkästi kyllästyvää tyyppiä eli mitään yhden asian blogia tästä ei saa tekemälläkään. Tervetuloa lukemaan niin suomen opettamiseen liittyvistä oivalluksista ja haasteista kuin myös häiden etäjärjestelyistä ja kulttuurierojen ihmettelyistä. Saatanpa joskus avautua myös gradustani, mutta lupaan pitää sen puolen minimissä.

Käytännön asioista viisumi ja muut paperit ovat kunnossa, rokotukset ja muut terveysjutut samoin. Kämppä on vielä toistaiseksi hakusessa mutta verkot ovat vedessä, eiköhän sieltä pian joku nappaa. Seattlen vuokrataso on suorastaan koominen: pidin Müncheniä sietämättömänä vuokriltaan mutta niin vain Seattle vie voiton. No, jääpähän vähemmän rahaa ruokaan eikä siten ole vaaraa että lihon niin, etten mahdu hääpukuuni. Pakkaamista voinee alkaa ajatella ensi viikolla, sillä 28.8. lähtee lento Helsingistä Lontoon kautta Phoenixiin ja se todellinen matka alkaa.

Päivän fiilis: kalliit kämpät tympii, toisaalta hyvä lähtöfiilis alkaa nousta. Emerald City, here I come!!


Jos Minnan seikkailu Kaliforniassa kiinnostaa, käy lukaisemassa kuulumisia hänen blogistaan Amerikka opettaa - niin minäkin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Emerald City
Maira Gall