Unelmia ja opiskeluhommia

Lukuvuoden ensimmäisen päivän hyvä fiilis jatkui mukavasti viikonloppuun asti ja ylikin. Perjantaina jäin yliopistolle vielä kurssien jälkeen suunittelemaan seuraavan viikon oppitunteja, ja siinä sivussa ehdin skypetellä myös kotiin Tampereelle. Lopulta puoli neljän aikoihin keräilin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin Subwayn kautta kämpille. Kampuksella kävi jännittynyt kuhina ja yliopiston väreihin, violettiin ja kultaan, sonnustautunutta väkeä vaelsi pienemmissä ja suuremmissa joukoissa siellä täällä. Subiani odotellessa ehdin ilmiötä jo hetken kummastella, kunnes muistin mitä kampuksella ja yliopiston Facebook-ryhmissä oli koko viikko kärsimättöminä odotettu: UW:n ja Stanfordin välistä jalkapallo-ottelua. Yliopiston jalkapallostadion Husky Stadium oli loppuunmyyty: peliä saapui seuraamaan ennätykselliset 72 027 katsojaa! Itse en (vielä) amerikkalaisen jalkapallon sääntöjä tunne tai yliopistojalkapallon sarjojen päälle ymmärrä, mutta ilmassa oli selvästi urheilujuhlan tuntua. Paikallisten iloksi Washington Huskies voitti ottelun selvin luvuin 44-6, Go Huskies!

Kuten edellä jo mainitsinkin, ovat yliopiston värit violetti ja kulta. Kirkkaan violetteja paitoja näkee kampuksella ja kaupungillakin tasaiseen tahtiin, ja itseänikin kutkuttaisi hankkia sellainen. Ongelmaksi on nyt vain muodostumassa valinnan vaikeus: erilaisia paitoja kun on vain noin sata eri mallia. Löytyy paitaa yksinkertaisesta t-paidasta neuletakkeihin ja huppareihin, ja useammalla eri kuosilla tietenkin. Paitojen lisäksi haaveilen myös kirkuvan violeteista urheilutrikoista, sellaisissa kelpaisi sitten Atalpassa vuoden päästä jumpata menemään. Jos vaatteet eivät kiinnosta, niin fanituotekauppa tarjoaa kyllä muitakin vaihtoehtoja: miten olisi puutarhatonttu? Tai kehykset auton rekkarin ympärille? Ai ei, no entäpä sitten valokuvakehys, minijääkaappi tai joulukuusenkoriste? Yliopiston kirjakaupankin yhteydessä toimii fanituotekauppa, ja koska olen nyt hieman hämilläni tästä tavarataivaan tarjonnasta jätän shoppailun toiseen ajankohtaan.

Viikonloppu vierähti ensimmäisistä päivistä toipuessa ja tuntisuunnitelmia askarrellessa. Omille kursseilleni oli myös heti artikkeleita ja novelleja luettavana, joten lueskelin niitäkin aina muun välissä. Otin Fulbright-ohjelmani American studies -vaatimuksen täyttääkseni peruskurssin American Indian Studies -laitokselta. Kurssi on johdatuskurssi Amerikan alkuperäiskansojen tutkimukseen, ja nyt ensimmäisen luennon jälkeen olen hieman pettynyt. Kurssille on luettava iso artikkelipumaska ja luennot ovat ilmeisesti pitkälti luennoitsijan ja meidän opiskelijoiden vuoropuhelua ja ajatusten pallottelua. Ihan mukava ajatus kyllä ja periaatteessa kannatettava opetusmetodi, mutta koska kyseessä on yli sadan hengen massaluentokurssi ja aiheena johdatus tutkimukseen, olisin halunnut tiukkaa faktaa ja hyvin jäsenneltyjä luentoja sen ajatusten pallottelun pohjaksi. Luettuani kurssin syllabuksen alkoi melkein naurattaa: kokeet koostuvat pelkistä monivalintatehtävistä! Alun naureskelun jälkeen alkoi huolestuttaa, minkälaista tietoa/osaamista koe oikein edellyttää jos kysymykset voivat olla monivalintakysymyksiä? En tuomitse kurssia kuitenkaan vielä täysin, sillä onhan quarter vasta aivan alussa. Katsotaan siis mitä tuleman pitää. Kaksi muuta kurssiani vaikuttavat tähän asti oikein mielenkiintoisilta ja hyvin toteutetuilta. August Strindbergin töitä käsittelevä seminaari teettää varmasti töitä, mutta toisaalta aihe on mielenkiintoinen ja on ihanaa olla pitkästä aikaa kirjallisuuskurssilla. TA:n tehtäviäni tukeva Language Teaching Methodology on minulle pakollinen, ja ainakin toistaiseksi myös varsin hyödyllinen kurssi: uskon sen täydentävän kivasti S2-kokonaisuuttani ja pohjustavan hyvin myös vuoden päässä häämöttäviä pedagogisia opintoja.

Suomen kurssi on lähtenyt rullailemaan mukavasti eteenpäin ja olen löytämässä jälleen oman rytmini opetuksessa. Suunnittelu nielee vielä melkoisen paljon aikaa, mutta huolella suunniteltu tunti on mukavampi toteuttaa kuin nopeasti kasaan raapaistu hajatelma. Ja on sanomattakin selvää, että siitä hyvin suunnitellusta ja ajatellusta tunnista saavat myös opiskelijat enemmän irti. Lukuvuoden alkuun kuuluu paljon muutakin suunnittelua, ja tänään kokoustimmekin yhdessä suomen lehtorin ja professorin kanssa suomen opetusohjelman ajankohtaisista asioista. Sovimme siinä samalla  myös muutaman tapahtuman tulevalle lukuvuodelle. Tapahtumista jutellessamme muistin jälleen aikomukseni ottaa suomalaiset juhlapäivät jotenkin osaksi opetusta. Harmi vain olen surkea muistamaan eri juhlapäiviä, ja koska ostin nykyisen kalenterini Münchenistä en voi luottaa kalenterinikaan tukeen. Höttöpäisyyteni vuoksi tämän päiväinen kansallinen korvapuustipäiväkin meni siis sivu suun. No, otan juhlan puheeksi huomenna alkulämmittelynä tms jännänä kulttuuripalana ja merkitsen kaikki vähänkin tärkeät juhlapäivät kissan kokoisilla kirjaimilla kalenteriini vastaisuuden varalle.

Juhlapäivien lisäksi minun pitäisi päivittää kalenteriani muutenkin. Laitoksen kokouksissa on mainittu nyt useamman kerran SASS:n (Society for the Advancement of Scandinavian Study) vuotuinen konferenssi. Kyseessä on siis vuonna 1911 perustettu skandinavistiikan tutkimuksen seura, joka järjestää vuosittain lukuisia tapahtumia, luentoja, jne. Tapahtumista tärkein on seuran akateeminen konferenssi, joka järjestetään tänä vuonna Minneapolisissa toukokuun alussa. Laitos rohkaisee opiskelijoitaan osallistumaan konferenssiin omalla esitelmällä jos vain mahdollista, ja innostuin ainakin alustavasti itsekin. Sivusimme asiaa myös ohimennen suomen oppiaineen pikkukokouksessamme, ja sain kuulla laitoksen kyllä tukevan konferenssiosallistumistani rahallisesti jos vain haluan osallistua. Jos siis saan kasattua graduni tämän kuun aikana järkevälle mallille kirjoitan esitelmäabstraktin sen pohjalta ja haen konferenssiin mukaan. Olisihan se aika saavutus päästä puhelemaan gradustaan kansainväliselle tutkijajoukolle! Kirsikkana kakun päällä Minneapolisissa majailee myös yksi meistä kolmesta suomalaisesta FLTA:sta; hoituisi siis tervehdyskäynti samalla reissulla. Merkitsen siis kalenteriini alustavasti deadlinen konferenssiin hakemiselle, katsotaan kuinka käy.

Näillä eväillä on hyvä käydä gradunkin kimppuun

Viikko alkoi harmaassa säässä, ja todennäköistä on että ihanan aurinkoiset ja lämpimät päivät alkavat olla taakse jäänyttä elämää. Tilalle saapuvat syksyiset sateet ja harmaa taivas. Toisaalta pidän kirpeästä syyssäästä ja otan muutoksen tervetulleena vastaan: minun vuoteni alkaa aina syksystä uuden lukuvuoden myötä, ja silloin tunnen itseni kesän jäljiltä energiseksi ja pystyväksi. Ja tuohan syksy mukanaan myös pimenevät illat, kynttilänvalon ja uudet neuleprojektit. Ja pumpkin spice latten Starbucksin valikoimiin, oi onnea. Tervetuloa siis Seattlen syksy, olen sinua jo odotellutkin! Paikalliset tosin painelevat edelleen kaupungilla sandaaleissa ja shortseissa, itse kaivoin baskerin esiin viime viikolla ja sain muutamia pitkiä katseita. Valittelin jo viime viikolla kylmää tuulta ja sain norjan TA:n ihmettelemään miten voin palella, olenhan suomalainen (heh heh). Vastasin että salaisuus on säänmukainen pukeutuminen ja oman olotilan kuulostelu: kun ymmärtää pistää tarpeeksi vaatetta päälle ei palella. Olen itse huono kylmänsietäjä, oikeastaan aikamoinen vilukissa, joten anteeksi jos tulin tuhonneeksi myytin kylmälle immuuneista suomalaisista.

Päivä fiilis on hyvä: kaikki sujuu ja kaikkea jännää on luvassa. Opetus maistuu ja oma opiskelunikin on lähtenyt hyvin käyntiin. Yliopistolla on mukavaa ja työhuone alkaa tuntua omalta somistusprojektin edetessä. Mikäpä tässä on ollessa.

Ai niin, tänään julkistettiin muuten fysiikan Nobel-palkinnon saajat. Palkinto meni kolmelle tutkijalle, joista yksi on UW:n fysiikan emeritusprofessori David J. Thouless. Ei mikään turha yliopisto tämä UW.