torstai 24. marraskuuta 2016

The American Experience

Olen nyt asustellut Yhdysvalloissa pian kolme kuukautta. Aika on suorastaan lentänyt, mutta toisaalta Seattle tuntuu myös jo ihan aidosti kodilta. Olen ehtinyt käydä ulkona syömässä ja juomassa, pelaamassa flipperiä hämyisessä kapakassa Fremontissa ja seuraamassa Seahawksien peliä Capitol hillissä. Opiskelijaporukalla olen jännittänyt vaalitulosta ja käynyt the Avella yksillä pitkän päivän jälkeen. Olen puhunut suomea ja Suomesta lukemattomille tuntemattomille, ja pilannut sukunimeni ääkkösillä ja öökkösillä ainakin kahden byrokraatin päivän. Olen paijannut UW:n koiramaskotti Dubsia, ja selvinnyt ensimmäisen jaksoni esseistä ja monivalintakokeista. Niin paljon on ehtinyt tapahtua, ja kuitenkin tuntuu kuin olisin vasta eilen ihmetellyt SeaTacin lentokentällä miten pääsen tavaroineni kämpille. Eivät nämä kolme kuukautta tietenkään pelkkää aurinkoa ja onnea ole olleet, mutta onnekseni Suomen tukijoukkoni ovat vankkumaton tukeni. Mies on joutunut kestämään muutamia itkupotkuraivariviestejä perseelleen menneiden päivien jälkeen, ja sunnuntaisin olen useammin kuin kahdesti vuodattanut viikon rutinat pelikavereille Skypen välityksellä. Ja moni muukin on saanut osansa jos päivä on ollut oikein huono. Kiitos teille rakkaat kun jaksatte kannustaa ja tukea!

Tänään vietettiin Yhdysvaltojen ehkä suurinta perhejuhlaa, nimittäin kiitospäivää alias Thanksgivingia. "It’s also the one holiday where people open their homes to folks they barely know" tiesi eräs matkailusivusto kertoa, eikä väite ole ilmeisesti kaukana totuudesta: sainhan minäkin kutsun kiitospäiväaterialle paikalliselta suomalaiselta, jonka olin tavannut kerran ennen kutsua. Kiitospäivän ansiosta saan nauttia pitkästä viikonlopusta, ja koska jakso alkaa olla lopuillaan otimme suomen kurssilla ehkä vähän rennommin kertaillen ja tekemällä puheharjoituksia. Juttelimme muun muassa siitä, mitä kiitospäivänä tehdään ja syödään. Opiskelijani kertoivat, että kiitospäivänä pitää syödä itsensä koomaan ja katsoa sitten puoliksi tajuttomana amerikkalaista jalkapalloa. Aina parempi, jos tämän pystyy tekemään yhdessä perheensä kanssa. Lisäksi puhuimme tyypillisistä ruuista, kuten kalkkunasta, kurpitsapiirakasta ja perunamuusista. Näiden harjoitusten viisastuttamana huristin  sitten tänään iltapäivästä emäntäni luo kokemaan kiitospäivän käytännössä. Ilta oli oikein mukava, läsnä olivat myös emäntäni poika perheineen ja pojan anoppi. Emäntä puolisoineen oli laittanut herkullista ruokaa, ja poika vaimoineen osasi suositella mielenkiintoisia paikkoja road tripillemme etelään. Anopissa oli selvästi tarinankertojan vikaa, ja hänen eteläinen korostuksensa sopi tarinoihin täydellisesti. Sain kuulla tarinoita molempien perheiden historiasta Yhdysvaltojen sisällissodasta alkaen, ja toisaalta kytköksistä Suomeen. Ennen jälkiruokaa katsoimme myös hetken sitä pakollista jalkapalloa, ja ilmeisesti sääntöjen pänttääminen on tuottanut tulosta, sillä ymmärsin jopa pelin kulusta jotain! Illan päätteeksi sain vielä mukaan päivällisen tähteitä, ja ohjeet perinteisen kalkkunavoileivän tekoon. Ensimmäinen kiitospäiväni oli siis varsin onnistunut, kiitos minut luokseen kutsuneen perheen vieraanvaraisuuden.

Moni TA matkusti kiitospäivän viettoon takaisin kotiseudulleen, joten kävimme tiistaina taas yksillä tuulettumassa. Oli mukavaa jutella taas niitä näitä, etenkin kun pian jakso jo loppuukin ja kaikki hajaantuvat tahoilleen lomien ajaksi. Kävimme jälleen samassa panimopubissa, ja edellisestä kerrasta poiketen baarimikko kysyikin paperit ennen tilaustani. En nyt mitenkään erityisemmin yllättynyt, sillä papereiden kysyminen on kuppiloissa ja kaupoissa ennemmin sääntö kuin poikkeus. Olen joutunut siis kantamaan mukanani passia aina kun olen lähtenyt ulos, ja joskus ihan muuten vain kaiken varaltakin. Jos vaikka esimerkiksi keksinkin kävellä kotiin Trader Joe's:in kautta ja tekisi mieli ostaa perjantain kunniaksi siideri. Passin mukana kantaminen on ollut jotenkin epämiellyttävää; suhtaudun passiini hieman hysteerisesti ja pelko sen katoamisesta tai varastamisesta hakkasi jatkuvasti takaraivossa. Passin välissä on myös melkeinpä itse passiakin tärkeämpi DS-2019 -lomakkeeni, jonka katoaminen ei olisi ollenkaan hyvä juttu. Aikani tästä passiasiasta stressattuani marssin Washington State Licensing -toimistoon ja hankin itselleni paikallisen henkilökortin. Kortti kustansi reilut 50 dollaria, ja olen enemmän kuin tyytyväinen hankintaani. Passi on nyt turvallisessa paikassa kämpillä, enkä baarissakaan enää ole niin ilmiselvän ulkomaalainen kuin passia heilutellessani. 

Thanksgiving aloittaa myös Yhdysvalloissa ns. Holiday Seasonin, eli tammikuun alkuun kestävän juhlakauden. Huomenna on myös se Suomeenkin rantautunut enemmän tai vähemmän pahamaineinen alennusmyyntipäivä (jota muuten muutama paikallinen kauniisti kuvasi "umpikapitalistiseksi kulutushysteriapäiväksi") Black Friday. Kaupoissa on luvassa tungosta ja Stockan hullarit kalpenevat luvassa olevan kulutusmanian rinnalla, tai näin minulle on kerrottu. Jo Münchenin jouluostosruuhka aiheutti allekirjoittaneelle sellaisen ahdistuksen, että taidan jättää huomisen kaupoissa riekkumisen väliin. Onneksi on Amazon ja muut nettikaupat jos tulee pakonomainen tarve tuhlata. Iltapäivästä menen vanhempiani vastaan lentokentälle, ja illan aikana pitäisi sitten päättää mitä viikonloppuna tehdään. Ajattelin ehdottaa retkeä Bainbridge Islandille ja keskustan nähtävyyksien kiertämistä. Jossain välissä ehtii sitten varmasti ostoksillekin. Minun pitäisi tosin jossain välissä myös kirjoitella vielä yksi minianalyysi Strindberg-seminaariin, mutta luovuutenihan tunnetusti kukkii parhaiten keskellä yötä. Yötöiksi menee siis taas suurella todennäköisyydellä. Strindberg-seminaari on ollut todella mielenkiintoinen kurssi, ja ilokseni olen tähän asti suoriutunutkin siitä hyvin arvosanoin. Paikallisten tapa tuijottaa arvosanojaan on selvästi tarttuvaa lajia... 

Päivän fiilis on kiitollinen. Vaikka olen onnistunut luomaan ihan aidonoloisia ystävyyssuhteita ja omat sosiaaliset ympyräni käytännössä tyhjästä näiden kolmen kuukauden aikana, on ihana tietää että Suomessa humanistimafia ja perhe ovat taustatukena. Välillä täällä oleminen on ollut jotenkin paljon vaikeampaa kuin vuosi sitten Münchenissä, ja olenkin huonoina päivinä nakannut luentomuistiinpanot sängyn alle ja syönyt jäätelöä suoraan purkista. Toisaalta täällä oleminen on ollut myös tavattoman palkitsevaa, enkä todellakaan olisi vielä valmis lähtemään kotiin. Tästä vuodesta on otettava kaikki irti, sillä kukapa haluaisi surkutella niitä "olis pitänyt" -asioita kun on liian myöhäistä. "It's part of the American experience!" sanoi minulle muuan paikallinen siellä hämyisessä flipperibaarissa Fremontissa kun mietin pelaisinko flipperiä vai en. Kiitospäivä ja vaahtokarkkikuorrutus bataattilaatikossa ovat mielestäni myös ehdottomasti osa tätä amerikkalaisuuden kokemusta, samoin jalkapallopelin seuraaminen kaveriporukassa. Kolmessa kuukaudessa olen siis päässyt hyvään alkuun, mutta onneksi on vielä hyvin aikaa jatkaa tätä kulttuurista tutkimusmatkailua.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Niitä näitä

Vaaleista on nyt viikko. Yliopistolla ja kaupungilla järjestetään edelleen tasaiseen tahtiin Trumpin vaalivoiton innoittamia mielenilmauksia rasismia ja syrjintää vastaan. Moni pelkää avoimen syrjinnän lisääntyvän ja vähemmistöjen elämän vaikeutuvan entisestään tulevaisuudessa. Eilen yliopistolla järjestetyn ulosmarssin yhteydessä väkijoukossa tunteet kuumenivat niin, että poliisi poisti paikalta muutaman riitaa haastaneen osallistujan. Ympäri maata on uutisoitu häirintätapauksista ja suoranaisesta ilkivallasta samaan tapaan kuin Britanniassa heti Brexitin jälkeen. Monilla luennoilla on pidetty normaalin ohjelman sijaan keskustelutilaisuuksia ja annettu tilaa opiskelijoiden pohdinnoille. Omalla American Indian Studiesin luennollanikin viime torstaina pidimme lyhennetyn luennon ja keskustelimme vaalituloksesta. Uskon näiden keskustelumahdollisuuksien olevan tärkeitä monelle opiskelijalle, ja on koskettavaa kuinka yliopisto on vastannut opiskelijoidensa huoliin ja pelkoon tulevaisuudesta. Vaikka nämä viime päivät ovat olleet täynnä turhautunutta vihaa, surullisia tarinoita häirinnästä ja mitätöinnistä ja pelkoa tulevaisuudesta, on paikallinen yhteisö myös täynnä tukea sitä tarvitseville ja halua tarttua toimeen. 

Ballardista bongattua
Sitten vähän muihin tunnelmiin: kävin viime lauantaina Ballardissa Nordic Heritage Museumissa Suomi-basaarissa. Kyseessä olivat siis myyjäiset, joissa myös omalla suomen ohjelmallamme oli oma pöytä. Päivystin pöydän takana kolmisen tuntia ja kerroin kiinnostuneille suomen opetuksesta. Ehdin samalla seurustella vähän myös paikallisen suomalaisyhteisön aktiivien kanssa, ja sain myös kutsun kiitospäiväaterialle! Kiitospäivää vietetään jo ensi viikolla, ja ehdin jo vähän ahdistua joudunko oikeasti hengaamaan niin periamerikkalaisen juhlapäivän itsekseni kämpillä. Kiitospäivän jälkeen saapuvatkin heti äiti ja isä visiitille: pitää miettiä turistikierrokselle sopivia kohteita tarkemmin viikonloppuna. Bainbridge Islandilla olisi ainakin hauskaa käydä, ja jos vuokraisimme auton olisi Twin Peaksin alkutunnarissakin näkyvä Snoqualmien vesiputous verrattain lähellä. Olen katsonut Twin Peaksia sen jälkeen kun Supernaturalin jaksot loppuivat Netflixistä, ja olisi hauskaa käydä sarjan Seattlen ympäristössä olevilla kuvauspaikoilla. FIUTS järjesti päiväretken putoksille, mutta liput retkelle myytiin loppuun ennen kuin ehdin omani ostaa. Harmi juttu, mutta ei voi mitään. 

Yliopisto heräilee aamuun

Olen lueskellut uutisia Suomen lumipyrystä pieni ikävä rinnassa. Ensilumessa on sitä jotakin, ja lumisade pimenevässä sinisessä illassa nyt vain on ehkä talvisin asia minkä keksin. Seattlen marraskuu ei ole talvea nähnytkään, ja kauppoihin ilmestyneet joulukoristeet eivät jotenkin yhtään sovi kuvaan. En kaipaa räntää ja loskaa, mutta onhan se nyt vähän koomista nähdä vuorenkilven ja kirsikkapuun kukkivan marraskuussa. Tänään kävelin täydessä kukassa olevan ruusupuskan ohi, ja postilaatikkoni alla kukkii yksinäinen voikukka. Keskimääräinen alin lämpötila joulukuussa Seattlessa on ilmeisesti hieman nollan yläpuolella, joten eipä tämä sää tästä nyt juuri kovin kylmäksi edes muutu. Leuto talvi sopii minulle kyllä, ja ainahan voimme miehen kanssa piipahtaa vuoristossa vaikka Leavenworthin pikkukaupungissa jos lunta ja kylmää tulee ikävä. Leavenworth on tosin itsessäänkin jo näkemisen arvoinen: kyseessä on baijerilaistyylinen vuoristokaupunki ja siksi suosittu turistikohde. Harkitsin siellä piipahtamista lokakuussa Oktoberfesteillä, mutta koko kaupunki oli niin jumissa turisteista että enpä sitten piipahtanutkaan. Lämpimät päivät ja syksyinen ilma syövät vähän joulufiilistäni, joten pitänee käydä Targetissa hamstraamassa kasa joulukoristeita ja kuorruttaa pikkuyksiöni glitterillä. Äiti ja isä onneksi tuovat mukanaan partiolaisten adventtikalenterin, ja se nyt viimeistään tuo joulun oikeasti lähemmäs. 

Havahduin ajattelemaan taas hääasioitakin pitkästä aikaa. Tai paremminkin hääpukuasiaa. Tilasin hääpukuni jo ajat sitten huhtikuussa, ja liikkeessä kerrottiin että toimitus saattaa venyä pitkälle elokuuhun tai jopa syyskuuhun. No mikäs siinä, häät kun ovat vasta vuoden päästä. Sovimme samalla että liike lähettää sähköpostia kun puku saapuu; tavallinen käytäntö on laittaa teksiviesti, mutta koska lähtöni osui juuri tuohon elo-syyskuun vaihteeseen pyysin laittamaan varmemmin perille tulevaa sähköpostia. Havahduin sitten syyskuussa ihmettelemään missä se mekko oikein mahtaa venyä kun mitään ei kuulu, mutta unohdin koko mekon kun kurssit painoivat päälle. Viime kuussa muistin mekon taas, ja laitoin sähköpostia liikkeeseen. Mekko oli saapunut jo elokuun viimeinen päivä, mutta koska liikkeestä oli laitettu tekstiviesti sähköpostin sijaan ei viesti löytänyt perille. Vaihdoin amerikkalaiseen puhelinliittymään heti kun jalkani kosketti Yhdysvaltain maaperää, joten tekstari on mennyt vanhaan numerooni ja siten ties minne. Saatoin ehkä hieman hermostua tästä kuviosta, vaikka on toki myönnettävä että ehkä olisin itsekin voinut olla aktiivisempi ja kysellä mekon perään. Toiselle puolelle maailmaa matkustaminen ja kiireisenä pysyminen on selvästi keikauttanut minut orastavasta bridezillasta huithapelimorsiameksi. Siskot kävivät hakemassa mekon talteen, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Seuraavaksi pitää kai mietiskellä jo kutsuja.

Päivän fiilis on hyvä mutta kiireinen: opetusta on enää muutama viikko jäljellä, ja esseiden dedikset painavat päälle. Alustan ja johdan huomenna Strindberg-seminaarissa keskustelua Aavesonaatista, ja ne kaksi minianalyysiani ovat edelleen kirjoittamatta kurssin lopputyöstä nyt puhumattakaan. Menee taas varmaan yötöiksi. Muuten olen ihan hyvin aikataulussa kursseillani, ja sain vihdoin valittua talvijakson kurssinikin. Suomen kurssin loppukoe on jo kolmen viikon päästä, ja samalla viikolla lennän myös Washington DC:hin FLTA-ohjelman konferenssiin. Kun koko rumba on ohi on jo pitkälti joulukuu.

Oreoita sen seitsemää sorttia. Kun loppukoeviikko ja konffa on ohi vetelen paketin tai kaksi palkinnoksi hyvin selvitetystä syksystä.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Päivän puheenaihe

Vaalipäivän jälkeinen aamu valkeni harmaana ja sateisena. Yliopisto oli tavallistakin hiljaisempi kun kävelin toimistolle kahdeksan aikoihin. Koko päivää leimasi raskas surumielisyys: normaali iloinen puheensorina loisti poissaolollaan kun kävelin Denny Halliin pitämään suomen tuntia. Vaalin tulos näkyi myös omissa opiskelijoissani, ja suomen tuntia vaivasivat ymmärrettävästi hieman masentuneet tunnelmat. Kerratessamme ihmisten kuvailua päästi yksi opiskelijani ilmoille sensuroimattoman, ei erityisen mairittelevan kuvauksen Trumpista, ja mielipidettään tehostaakseen totesi viimeiseksi vielä painokkaasti että "perkele". Paineiden päästely on kaikille toisinaan tarpeen, ja koska koko litania tuli suomeksi niin mitäpä siinä sitten. Motivaatio syntyy tarpeesta, ja opiskelijoillani oli selvästi tarve purkaa tuntojaan. Siinä sivussa suomen kielikin sitten luisti ihan huomaamatta useamman virkkeen verran.

Kampuksella sijaitsevan Parnassus-kahvilan takaseinä
Vietimme eilisen vaali-illan TA-porukalla yhdessä äänestystulosta seuraten. Ilta oli pitkä, ja kun lopulta Trumpin voitto oli selvää pääsi useammalta paikalliselta itku. Maan selvä kahtiajakautuminen järkytti ja pelotti monia, ja huolta herätti myös asenneilmaston koveneminen. Trumpin asenteet muun muassa muslimeita, maahanmuuttajia, naisia ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan ovat käyneet turhankin selviksi kampanjan aikana, ja nyt moni pelkää vihamielisen suhtautumisen normalisoituvan. Yliopisto reagoi tähän pelkoon useammalla sähköpostiin kilahtaneella tiedotteella: mm. kv-toimisto muistutti vaihto-opiskelijoita kampuspoliisin yhteystiedoista mahdollisissa häirintätilanteissa, ja tarjosi lisäksi keskusteluapua. Yliopiston rehtori kehoitti omassa tiedotteessaan opiskelijoita tukemaan toisiaan ja vastustamaan kaikkea syrjivää ajattelua ja toimintaa. Yliopistolla järjestettiin myös kirjastossa koko päivän kestänyt hiljainen mielenilmaus, jossa oli tarjolla vertaistukea ja keskusteluapua niille, jotka kokivat sitä tarvitsevansa. 

Vaalien alla ilmestyneen Time-lehden kansi
Vaalitulos herätti somessa oikeastaan heti kapinamielialaa, ja yliopiston epävirallisessa tapahtumaryhmässä huudeltiin jo heti vaalituloksen selvittyä missä on lähin mielenilmaus tai protestimarssi. Tätä päivää ovatkin leimanneet vahvasti mielenilmaukset ympäri maata: suurkaupungeissa halki Yhdysvaltojen osoitetaan mieltä protestimarsseilla ja -tapahtumilla. Seattlessa vasemmistolaisen Socialist alternative -puolueen mielenilmaus jatkui protestimarssilla keskusta-alueella, ja lopulta marssi jatkui vielä omassa U-Districtissänikin pitkälle iltaan. Keskustan marssi nousi yhtäkkiä uutisotsikoihin samanaikaisen ampumavälikohtauksen vuoksi, mutta tapahtumilla ei poliisin tiedotteen mukaan ole yhteyttä. U-Distirictin marssi liikkui aivan kämppäni nurkilla, ja poliisiautojen sireenit ja helikoptereiden hurina kuuluivat koko illan. Marssijat yrittivät ensin Interstate 5 -valtatielle pysäyttämään liikenteen, mutta poliisin tiesulkujen vuoksi joukko kääntyi yliopistoa kohti ja kerääntyi Red Square -keskusaukiolle. Not my president -mielenilmaukset ovat vetäneet tuhannet amerikkalaiset kaduille purkamaan vaalitulokseen liittyvää ahdistusta ja epätoivoa, ja esimerkiksi New Yorkin marssin uutisoidaan keränneen jopa 10 000 osallistujaa. Trump lupasi voittopuheessaan olla kaikkien amerikkalaisten presidentti, mutta maan yhdistäminen kansaa repineen vaalitaiston jälkeen vaatii todellisia ponnisteluja ja tekoja. "Elämä jatkuu, mutta millaisena?" kysyikin yksi TA tänään aamulla. 

Päivän fiilis on uupunut. Vaalitaiston ja lopullisen tuloksen seuraaminen täällä on ollut mielenkiintoista, mutta myös välillä henkisesti uuvuttavaa. Näin väliaikaisena vierailijana en voi kuin myötäelää paikallisten ja etenkin laitoksen muiden graduate studentien rinnalla. Likaisen vaalipelin seuraaminen ei ole ollut läheskään aina miellyttävä kokemus, mutta sitäkin opettavaisempi. Nyt vaalit ovat ohi ja on aika katsella tulevaan. UW:n rehtoria Ana Maria Caucea lainaten: "Now is the time to look for and find the best in each other, reach out across our differences and come together as a community. It will take hard work, intellectual honesty, kindness, respect, generosity and compassion to heal this divided country and world."

tiistai 1. marraskuuta 2016

Joulufriikki kissakahvilassa

Marraskuu, tuo synkkä ja pimeä kuolemaa nimessään kantava kuukausi. Halloweenin viikkotolkulla kestänyt juhlinta huipentui eilen trick or treat -kierroksin, ja tänään laitoksella podettiin enemmän tai vähemmän sokerikrapulaa. Itse en ole Halloweenille oikein erityisemmin lämmennyt, ja pidän sitä lähinnä hyvänä tekosyynä pitää bileet, joihin saa pukeutua niin överisti kuin vain kehtaa. Nyt kun Halloween on virallisesti taputeltu, voin alkaa avoimemmin intoilla siitä minun vuoteni tärkeimmästä juhlasta. Nimittäin joulusta! Partiolaisten adventtikalenterin myynti on alkanut ja joulukrääsä saapunut kauppoihin, joten on siis aika kaivaa Spotifystä joululaululista esiin ja päästää Michael Bublé irti! Erityisesti partiolaisten adventtikalenteri on erottamaton osa joulunodotustani: olenhan itsekin pikkupartiolaisena myynyt kalentereita ovelta ovelle ja myöhemmin myös pyörittänyt lippukuntamme myyntikampanjaa useampana vuotena. Ilman partiolaisten adventtikalenteria joulu ei yksinkertaisesti tule! Kalenterimyynti on myös monien lippukuntien tärkein vuosittainen varainkeruukampanja, ja siitä saadut varat näkyvät konkreettisesti vuoden aikana retkinä, leireinä ja viikkotoimintana. Täältä voit tilata itsellesi kalenterin ja tukea samalla vaikkapa minun lippukuntaani Nokian Partiotyttöjä. Partiolaisten adventtikalenteri on muuten se aito ja alkuperäinen joulukalenteri, sillä juuri partiotytöt toivat suomenruotsalaisen partiotyttöjärjestön johtajan Tessi Fazerin aloitteesta kalenteriperinteen Ruotsista Suomeen vuonna 1947. Partiolaisten kalenteri on nimenomaan adventtikalenteri: tänä vuonna ensimmäinen adventti on 27.11., joten ensimmäisen luukun saa avata jo marraskuun puolella. Omaa kalenteriani joudun vielä muutaman viikon odottelemaan, sillä sen tuovat mukanaan vierailulle tulevat vanhempani kuun lopulla juuri ennen ensimmäistä adventtia.

Glitteriä, kimallusta ja ah niin ihanaa krääsää <3
Kävimme viime viikolla TA/RA-porukalla istumassa iltaa torstaina the Avella Big Time Brewery & Alehouse -panimopubissa. Paikallinen kuiva omenasiideri oli hyvää, ja seura vielä parempaa. Toivottavasti tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi, vaan otamme pian uudestaan! Perjantaina kävin vielä happy hourilla suomen lehtorin kanssa mukavassa meksikolaisessa, jonka terassilta oli hienot näkymät Portage Bayhin. Paikan margaritat ovat syystä suosittuja, ja ruokakin oli hyvää. Loppuviikon sosiaalisen kanssakäymisen vastapainoksi en viikonloppuna tehnyt oikeastaan mitään ihmeempiä. Nautin ylhäisestä yksinäisyydestäni, kävin University Villagessa katselemassa kauppojen tarjontaa ja katsoin pari elokuvaa Netflixistä samalla kun neuloin villasukkia. University Village on muuten ehdottomasti lempiostospaikkani ainakin toistaiseksi, ja voisin viettää tunteja sen kävelykaduilla, kahviloissa, ravintoloissa ja pikkuputiikeissa. "Villagessa on jotain hyvin eurooppalaista", sanoi eräs paikallinen kun juttelimme eri shoppailupaikoista, ja kuulemma tuo "eurooppalainen" tyyli on se, mikä monia vetää sinne ostoksille. En ole ihan varma mitä tällä "eurooppalaisella tyylillä" nyt tarkoitetaan, mutta jokin paikassa kuitenkin viehättää myös minua, ja koska se on mukavan lähellä poikkean sinne aina silloin tällöin vain kiertelemään ja katselemaan. Nyt voi perustella Villagessa notkumisen myös joulun lähestymisellä: onhan tässä hiljalleen ajateltava jo joululahjojen hankintaakin omien shoppailuhimojen tyydyttämisen lisäksi.

Tänään kävin vähän ex tempore Wallingfordissa kissakahvila Meowtropolitanissa norjan TAn kanssa paijaamassa kissoja. Paikka oli viihtyisä, kahvi oli hyvää ja kissat olivat aivan liian suloisia. Paikan omistaa norjan TAn poikaystävä, joten pääsin pyörähtämään kahvilan takahuoneessakin silittelemässä kissoja. Yksi kissoista toi värityksensä takia mieleeni jo edesmenneen mummolan kissan Eetun, joka tosin oli tuplasti isompi ja julmempi katti kuin Meowtropolitanin asukki. Eetu oli oikea kattien katti, ja toi mieleeni aina Hermionen Koukkujalan Pottereista ja  Nanny Auvomielen Greebon Kiekkomaailma-romaaneista. Olen nyt potenut kasvavaa kissakuumetta noin vuoden, ja kissakahvilassa käyminen ei erityisemmin lievittänyt tätä kuumettani. On siis ehkä pakko poiketa kahvilassa vielä toistekin paijaamassa kissoja ja pahentamassa kuumetta hankkia oma katti. Meowtropolitanin kissoilla oli muuten hauskoja nimiä: Martha Stewart, Vincent Price ja Merlin nyt muutaman mainitakseni. Nimistä tuli mieleeni Vauva-lehden Aihe vapaa -keskustelupalstalla oleva vanha, mutta aivan mahtava ketju kissoista nimeltä Käpytikka ja Mufasa. On minullakin sille mahdolliselle kissalleni jo nimi olemassa, ellen sitten keksi jotain parempaa (vai pahempaa?) tässä kun kissan hankintaa pohdiskelen.

Kissoja selvästi kiinnostaa hullun naisen lässytys ja kissamania.

Hellusia katteja
Viime viikolla ollut American Indian Studiesin midterm-koe meni lopulta ihan hyvin. Sain 86 pistettä sadasta, eli seitsemän kysymyksen vastaus meni vikaan. Mielestäni ihan hyvä tulos, etenkin kun ottaa huomioon etten erityisemmin päntännyt kokeeseen. Huomenna suomen kurssilaisillani on edessä suullinen koe, enkä usko että se tuottaa kenellekään ongelmia. Perjantaille pitäisi sitten koota kirjallinen midterm-koe, mutta olen vielä vähän epävarma mitä kaikkea siihen sisällytän. Viikon tunnit olen jo sisällöiltään pitkälti suunnitellut, joten keskityn kokeen laatimiseen todennäköisesti huomenna. Ehdin sitten torstaina vielä viilata jos tarvetta on. Strindberg-seminaariin pitäisi kirjoitella lisää minianalyyseja, ja lisäksi oma esitelmävuoroni lähestyy uhkaavasti. Pitää pyhittää joku päivä erikseen Strindbergille ja hoitaa analyysit pois alta ennen kuin ne kasaantuvat kaikki samalle viikolle. Aika käy uhkaavasti vähiin, sillä enää ei ole kuin viitisen viikkoa opetusta jäljellä ja muutamat juhlapyhät syövät ensi ja sitä seuraavalla viikolla arvokkaita opetuspäiviä. Pitää siis aikatauluttaa jäljellä olevat viikot nyt huolella, ja lisäksi pysyä siinä aikataulussa. Muuten voipi käydä köpelösti.

Päivän fiilis on hyvä: kissat olivat hellusia karvapalleroita ja midtermit ovat kohta ohi. Perjantaina takana on 56% koko quarterista, ja äiti ja isä tulevat käymään muutaman viikon päästä. Niin se aika rientää kun on paljon tekemistä.
© Emerald City
Maira Gall