Konffakuulumisia

Konferenssista palautumiseen menikin sitten useampi päivä. Kotimatka itsessään aiheutti harmaita hiuksia jo konffan viimeisenä iltana, kun sain tiedon jatkolentoni peruuntumisesta. Tarkoitukseni oli lentää ensin Chicagoon ja jatkaa sieltä jatkolennolla Seattleen, mutta koko Yhdysvaltain pohjoisosissa riehuva talvimyrsky sekoitti lentoliikennettä ja samalla minun kotimatkani. En jaksanut soitella lentoyhtiöön keskellä yötä, joten painuin loppubileiden jälkeen suoraa nukkumaan ja hilasin itseni kuudelta aamusta lentokentälle. Lentoni Chicagoon oli edelleen aikataulussa, joten en jaksanut edelleenkään soitella mihinkään vaan päätin selvittää jatkolennon tilannetta vasta kentällä. Kentällä sitten lähtöselvitystä tehdessä paljastuikin että minulle oli buukattu jo kokonaan uusi reitti Seattleen: lentäisin ensin Phoenixiin ja sieltä jatkaisin Seattleen. Mikäs siinä, Phoenixin kenttä olikin tuttu jo orientaatiosta, ja sama kai se on mitä kautta sitä lentää kunhan kotiin pääsee. Lennot sujuivat niin mukavasti kuin täyteen ahdetussa lentokoneessa voi sujua, ja olin kotona vihdoin alkuillasta.

Konferenssin ohjelma oli melko vaihtelevaa kiinnostavuudeltaan. Ensimmäisen päivän luentojen ehdoton helmi oli luento vaarantuneista kielistä: luennoitsijaa oli ilo kuunnella ja asia oli mielenkiintoista. Iltapäivän vapaaehtoistyö oli hienoinen pettymys, sillä meidät työllistänyt järjestö ei ilmeisesti ollut tiennyt, että meitä vapaaehtoisia oli yli 40. Töitä ei oikein tahtonut riittää kaikille, joten kokemus oli vähän puolivillainen. Lauantain ja sunnuntain ohjelmista suosikkini olivat jazzia ja somea viimeisimmissä vaaleissa käsitelleet work shopit. Vapaamuotoisemmasta ohjelmasta Cultural Fair oli hauska kokemus, joskin se olisi saanut kestää kauemmin kuin tunnin. Suomea esittelevän pöytämme ääressä kävi kova kuhina koko tunnin ajan. Pöytämme vetonauloiksi muodostuivat selvästi salmiakki ja Visit Finlandin nettisivujen Finngenerator. Kaiken kaikkiaan konffa oli hauska kokemus, ja oli ihanaa nähdä taas orientaatiokavereita. Olisin tosin toivonut hieman tarkkuutta järjestelyihin: ensimmäisen aamun aamupala oli totaalinen katastrofi, sillä aikaa melkein 400 ihmisen aamiaiselle oli varattu vain puolitoista tuntia, eikä aamiashuoneessa ollut ketään ohjaamassa nälkäistä ihmismassaa. Joukkoamme ei oltu porrastettu mitenkään, joten lähes koko porukka saapui aamupalalle yhtä aikaa kahdeksalta. Ruoka loppui kesken, jonot kiemurtelivat miten sattuu ja väki turhautui. Seuraavana aamuna aikaa oli varattu jo enemmän, mutta silti aamuapalatarjoilu takkuili konffan loppuun asti. Ruoka oli tosin varsin hyvää, ja yhteiset lounaat ja päivällinen sujuivat oikein sulavasti. Aikataulu ei ollut läheskään yhtä tiukka kuin orientaatiossa, joten vapaamuotoiselle seurustelulle ja nähtävyyksien ihmettelylle jäi kiitettävästi aikaa. Uusia tuttavuuksia ei konffassa juurikaan ehtinyt syntyä, mutta vanhat lujittuivat senkin edestä: hyvästien hetki lauantai-iltana oli haikea, sillä kukapa sen tietää milloin ja missä tiemme kohtaavat jälleen.

Suomi-pöytä valmiina Culture Fairiin! 

Hotellimme sijaitsi mahtavan hyvällä paikalla lyhyen kävelymatkan päässä Valkoisesta talosta ja National Mall -patsaspuistosta. Koska me kaikki kolme suomalaista saavuimme DC:hin aamulennoilla, käytimme oikeastaan koko keskiviikon Natinal Mallin kiertämiseen. Sääkin oli turistikierrokselle otollisen aurinkoinen, mutta toisaalta ihmisiä ei ollut liikkeellä ruuhkaksi asti. Kävin kiertämässä alueella lauantaina vielä toisen kerran orientaatiokavereiden kanssa. Monumentit olivat kaikki varsin vaikuttavia, mutta jonkin aikaa niitä katseltuani ne alkoivat mielessäni muuttua jotenkin kummallisiksi ilmestyksiksi. Washington-monumentti on maailman korkein kivirakennelma ja ehkä myös tunnetuin uuden ajan obeliski, mutta samalla se on myös kuin valtava Yhdysvaltain maskuliinista voimaa julistava fallos keskellä maan pääkaupunkia. Lincolnin muistomerkki Washington-monumenttia vastapäätä on toiminut taustana monille historiallisille puheille (ja sille Forrest Gumpin parhaalle kohtaukselle! "Jenny!!"), ja onhan se perin vaikuttava ilmestys pylväsrivistöineen. Monumentti muistuttaa kreikkalaista temppeliä, ja sen keskellä istuva marmorinen Lincoln on kuin antiikin jumala valtaistuimellaan: temppelin kreikkalaisvaikutteiden lisäksi patsaan istuimen käsinojia koristavat fascesit, roomalaiset virallisen auktoriteetin ja vallan symbolit. National Mallin kiertäminen oli siis vaikuttava mutta hämmentävä kokemus, enkä voinut olla ajattelematta monumenttien kulissimaisuutta: tässä ne kaikki ovat verrattain pienellä maapläntillä vierekkäin turistien ihmeteltävänä. Monumenttien symbolinen arvo on kuitenkin suuri, sitä  ei käy kiistaminen. 

Siellä se Washington-monumentti tavoittelee taivasta

Lincoln valtaistuimellaan. Patsas oli itseasiassa pienempi kuin mitä odotin! Megatron ilmeisesti kutistuu maagisesti istuessaan tuohon Lincolnin tilalle kolmennessa Transformers-leffassa...

Orientaatioporukka Lincoln Memorialin edustalla

Saapumispäivänämme tuli kuluneeksi 75 vuotta hyökkäyksestä Pearl Harboriin. Presidentti Obama julisti maanlaajuisen suruliputuksen, ja National Mallinkin lukuisat Yhdysvaltain liput hulmusivat siksi puolitangossa.

Maanantaina korjasin suomen kurssin loppukokeet ja pistin kurssin muutenkin pakettiin. Tiistaina kirjoittelin näppis savuten esseetä Strindberg-semmaan, mutta vaikka tekstiä syntyi hyvää vauhtia en saanut esseetä palautuskuntoon. Jatkoin siis vielä keskiviikkona aamusta ja vielä illastakin käytyäni välissä American Indian Studiesin loppukokeessa. Koe meni ihan ok, mutta Strindberg-esseestä tuli jopa ihan hyvä! Palautin esseen eilen illalla sähköpostitse ja toimitin vielä tänään aamulla paperiversion luennoitsijan postilokeroon. Syysjakso alkaa siis pitkälti olla paketissa, ja pääsen vähäksi aikaa lomailemaan. Sain tänään Seattleen saksalaisen FLTAn vierailulle, ja sovimme että näytän paikkoja lauantaina. Lauantaina menen illalla myös paikallisen Fulbright-seuran järjestämään jazzkonserttiin. Maanantaina Seattleen saapuukin sitten kauan ja hartaasti odotettu vieras, voi kun nämä viimeiset päivät kuluisivat nopeasti! Odottavan aika todella on pitkä...

Päivän fiilis on hyvä, hommat on hoidettu tältä erää ja viikonlopulle on ohjelmaa sen verran, että pysyn kiireisenä. Mies saapuu vierailulle vihdoin maanantaina, ja keskiviikkona lähdemme sille road tripillemme kohti etelää. Jouluaaton majoitus ja nyt myös ohjelma on varattu, en malttaisi millään odottaa että päästään tien päälle!