Näin tuli minun FLTA-kauteni päätökseensä. Kymmenen kuukautta vilahti ohi nopeammin kuin uskoinkaan ja tällä hetkellä oloni on hieman epätodellinen. On vaikeaa ajatella että huomenna tähän aikaan olen jo tukevasti lentokoneessa matkalla kotiin. Tämä viimeinen viikko vilahti ohitse vauhdilla; olihan minulla myös paljon ohjelmaa aivan viimeisiin päiviin asti. Viime sunnuntaina vietimme vierailevien lehtoreiden läksiäisiä ja jatkoimme vielä norjan TAn kanssa illan istumista myöhään yöhön. Alkuviikosta kävin toimittamassa arvosanat suomen lehtorille ja siivoamassa pöytäni: ihmeen paljon tavaraa sitä olinkin ehtinyt keräillä lukuvuoden aikana! Torstaina vein viimeiset paperikasat paperinkeräykseen ja palautin avaimet. Sinne jäi kellaritoimisto kesäksi tyhjilleen. Osan askartelemistani materiaaleista otin mukaan, sillä jotenkin teki pahaa heittää rakkaudella askartelemiani verbi- ja adjektiivikortteja pois. Ehkäpä niistä on hyötyä vielä joskus, esimerkiksi niissä pedagogisissa ensi vuonna. Perjantaina posti oli tuonut Tampereen osoitteeseen kauan odotetun kirjeen pedagogisiin hyväksymisestä, joten nyt on sitten lopullisesti selvää mitä teen ensi vuoden.
Torstaina juhlimme yhdessä laitoksen valmistujaisia. Kandeja valmistui toistakymmentä ja maistereitakin muutama. Juhlan alussa professorimme pääsi yllättämään allekirjoittaneen: istuin salin takaosassa muiden TAiden kanssa ja kuuntelin hajamielisesti professorin tervetulopuhetta samalla kun lueskelin ohjelmaa. Toivotettuaan kaikki tervetulleiksi professori jatkoi kertomalla kuinka laitos haluaa muistaa erästä, joka ei ensi vuonna enää ole paikalla. Oletin hänen tarkoittavan lähteviä lehtoreita tai eläköityvää Norjan professoria, ja kun kuulinkin oman nimeni meni minulta lievästi pasmat sekaisin. Sain laitokselta erolahjaksi yliopiston historiasta kertovan kirjan (The Mountain and The Fountain, ihana riimi!), jonka ensilehdille laitoksen väki oli kirjoittanut terveisiä. Liikutuin lahjasta niin että loppuilta menikin silmäkulmia pyyhkiessä.
Eilen kävin vielä keskustassa Pike Place Marketilla ihmettelemässä ihmisvilinää. Olen ihastellut ja himoinnut kauppahallin kukkamyyjien kimppuja alusta asti, ja koska illalle oli luvassa suomen lehtorin vaimon valmistujaiset, päätin ostaa hänelle kimpun. Jokaisessa kojussa oli myynnissä nyt myös pioneita kaikissa punaisen sävyissä. Ja hintaakin vain kaksi dollaria per kappale! Suomessa saan pulittaa hääkimmpuni pioneista halvimmillankin viisi euroa kappaleelta... Valitsin mielestäni kauniin kimpun, runsaasti pionia tietenkin, ja suunnistin kohti bussipysäkkiä. Harmikseni myöhästyin bussista muutaman minuutin, ja koska seuraavaan oli aikaa vielä yli 20 minuuttia päätin ottaa Linkin U Districtiin ja jatkaa sieltä bussilla. Päätös osoittautui pahaksi virheeksi, sillä aiemmin päivällä Husky Stadiumilla olleen yliopiston valmistujaisjuhlan poistumisliikenne oli pistänyt koko U Districtin liikenteen sekaisin. Bussi liikkui 15 minuutin aikana vain kaksi hassua korttelinväliä. Samaan bussiin kanssani osui onneksi pari muutakin illan valmistujaisjuhliin tulijaa, joten hyppäsimme bussista pois ja otimme Uberin. Ilta oli hauska, mutta myös hieman haikea: juhlien lopuksi sanoin hyvästit suomen lehtorille vaimoineen. Näin sitä lähdetään taas uusiin seikkailuihin.
Päivän fiilis on haikea. Lukuvuosi hujahti vauhdilla, lopulta suorastaan nopeammin kuin mitä osasin kuvitella. Seattlesta jäi käteen paljon hyviä muistoja, kullanarvoista kokemusta ja uusia ystäviä. Huomenna lähden kotia kohti.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti