sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Näin tuli minun FLTA-kauteni päätökseensä. Kymmenen kuukautta vilahti ohi nopeammin kuin uskoinkaan ja tällä hetkellä oloni on hieman epätodellinen. On vaikeaa ajatella että huomenna tähän aikaan olen jo tukevasti lentokoneessa matkalla kotiin. Tämä viimeinen viikko vilahti ohitse vauhdilla; olihan minulla myös paljon ohjelmaa aivan viimeisiin päiviin asti. Viime sunnuntaina vietimme vierailevien lehtoreiden läksiäisiä ja jatkoimme vielä norjan TAn kanssa illan istumista myöhään yöhön. Alkuviikosta kävin toimittamassa arvosanat suomen lehtorille ja siivoamassa pöytäni: ihmeen paljon tavaraa sitä olinkin ehtinyt keräillä lukuvuoden aikana! Torstaina vein viimeiset paperikasat paperinkeräykseen ja palautin avaimet. Sinne jäi kellaritoimisto kesäksi tyhjilleen. Osan askartelemistani materiaaleista otin mukaan, sillä jotenkin teki pahaa heittää rakkaudella askartelemiani verbi- ja adjektiivikortteja pois. Ehkäpä niistä on hyötyä vielä joskus, esimerkiksi niissä pedagogisissa ensi vuonna. Perjantaina posti oli tuonut Tampereen osoitteeseen kauan odotetun kirjeen pedagogisiin hyväksymisestä, joten nyt on sitten lopullisesti selvää mitä teen ensi vuoden. 

Torstaina juhlimme yhdessä laitoksen valmistujaisia. Kandeja valmistui toistakymmentä ja maistereitakin muutama. Juhlan alussa professorimme pääsi yllättämään allekirjoittaneen: istuin salin takaosassa muiden TAiden kanssa ja kuuntelin hajamielisesti professorin tervetulopuhetta samalla kun lueskelin ohjelmaa. Toivotettuaan kaikki tervetulleiksi professori jatkoi kertomalla kuinka laitos haluaa muistaa erästä, joka ei ensi vuonna enää ole paikalla. Oletin hänen tarkoittavan lähteviä lehtoreita tai eläköityvää Norjan professoria, ja kun kuulinkin oman nimeni meni minulta lievästi pasmat sekaisin. Sain laitokselta erolahjaksi yliopiston historiasta kertovan kirjan (The Mountain and The Fountain, ihana riimi!), jonka ensilehdille laitoksen väki oli kirjoittanut terveisiä. Liikutuin lahjasta niin että loppuilta menikin silmäkulmia pyyhkiessä. 

Eilen kävin vielä keskustassa Pike Place Marketilla ihmettelemässä ihmisvilinää. Olen ihastellut ja himoinnut kauppahallin kukkamyyjien kimppuja alusta asti, ja koska illalle oli luvassa suomen lehtorin vaimon valmistujaiset, päätin ostaa hänelle kimpun. Jokaisessa kojussa oli myynnissä nyt myös pioneita kaikissa punaisen sävyissä. Ja hintaakin vain kaksi dollaria per kappale! Suomessa saan pulittaa hääkimmpuni pioneista halvimmillankin viisi euroa kappaleelta... Valitsin mielestäni kauniin kimpun, runsaasti pionia tietenkin, ja suunnistin kohti bussipysäkkiä. Harmikseni myöhästyin bussista muutaman minuutin, ja koska seuraavaan oli aikaa vielä yli 20 minuuttia päätin ottaa Linkin U Districtiin ja jatkaa sieltä bussilla. Päätös osoittautui pahaksi virheeksi, sillä aiemmin päivällä Husky Stadiumilla olleen yliopiston valmistujaisjuhlan poistumisliikenne oli pistänyt koko U Districtin liikenteen sekaisin. Bussi liikkui 15 minuutin aikana vain kaksi hassua korttelinväliä. Samaan bussiin kanssani osui onneksi pari muutakin illan valmistujaisjuhliin tulijaa, joten hyppäsimme bussista pois ja otimme Uberin. Ilta oli hauska, mutta myös hieman haikea: juhlien lopuksi sanoin hyvästit suomen lehtorille vaimoineen. Näin sitä lähdetään taas uusiin seikkailuihin.

Päivän fiilis on haikea. Lukuvuosi hujahti vauhdilla, lopulta suorastaan nopeammin kuin mitä osasin kuvitella. Seattlesta jäi käteen paljon hyviä muistoja, kullanarvoista kokemusta ja uusia ystäviä. Huomenna lähden kotia kohti.

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Tavarat ja opetus pakettiin

Voi muutto. En tiedä oliko silkkaa tyhmyyttä vai uhkarohkeutta ajoittaa muutto juuri viimeiselle opetusviikolle. Maanantain vapaasta huolimatta puunasin kellarikämppää vielä keskiviikkonakin luentojeni jälkeen luovutusvalmiiksi ja kannoin tarpeettomia tavaroitani kierrätykseen ja lahjoituslaatikoihin. Tarpeelliset tavarani kuljetin pois jo tiistaina kahdessa erässä: koska toinen matkalaukkuni on pienen jääkaapin kokoinen, en viitsinyt lähteä ruuhkabussiin seikkailemaan kahden laukun kanssa. Yhdessäkin oli tekemistä, etenkin kun pääsin airbnb-kämppääni lähimmälle bussipysäkille ja tajusin että minun on raahattava laukku jyrkähkön ylämäen huipulle. Keskiviikkona illalla sitten luovutin avaimet putipuhtaan kellarikämpän tarkastuksen yhteydessä ja sanoin heipat hyvin palvelleelle pikkukämpälle. Nyt vain pitää odotella että takuuvuokra napsahtaa takaisin tililleni että pääsen käymään pankissa ja sulkemaan jenkkitilini. Airbnb vaikuttaa ihan hyvältä kolmen yön kokemuksella, joten uskon viihtyväni täällä tämän loppuajan ongelmitta. Hitto soikoon, viihtyisin varmaan vaikka pitäisi seistä päällään kusiaispesässä lähtöön asti. On tuo koti-ikävä sellainen olotila, joka vallan ottaessaan ei päästäkään herkästi enää irti. Skypettelin toissapäivänä miehen kanssa, ja kävi aika selväksi että samanlaisissa tunnelmissa kotiinpaluutani odottelemme: tulisilla hiilillä tässä ollaan 13. päivään asti. 

Memorial Dayn koristeluita HUBin edustalla

Tämä viikko on siis ollut jakson viimeinen opetusviikko. Suomen kurssilla katsoimme Pitääkö mun kaikki hoitaa? -lyhytelokuvan ja teimme keskusteluharjoituksia. Torstaina pidin kurssin loppukokeen ja tänään perjantaina otimme rennosti yhdessä toisen vuoden kurssilaisten kanssa. Pelasimme Quadilla mölkkyä ja nauttimme auringosta. Nyt viikonloppuna minun pitää vielä hoitaa arvioinnit loppuun ja laskea arvosanat. Saksan kirjallisuuskurssini viimeisen luennon jouduin jättämään välistä muuttokaaoksen takia, mutta kiinan ryhmätyö piti kyllä kiireisenä senkin edestä. Kiinan kurssille pitäisi vielä palauttaa yksi essee, ja ensi viikolla on vielä loppukoekin. Eli aika hyvällä sykkeellä saan painaa vielä tämän viikon loppuun. Opiskelujuttujen lisäksi kalenterissa on myös laitoksen valmistujaiset ja vierailevien lehtoreiden läksiäiset. Joku päivä käyn myös ehdottomasti syömässä vielä Portage Bay Cafen brunssin. Muita "must" juttuja minulla ei oikeastaan olekaan: kaupungin turistikohteet olen kolunnut läpi siltä osin kuin koen tarpeelliseksi, ja on noissa ravintoloissa ja kuppiloissakin tullut roikuttua. Tehtävälista täytyykin lähinnä häihin liittyvistä asioista: 1,5 kuukautta enää jäljellä niihinkin juhliin! Voi apua minne aika oikein menee?


Kävin viime viikonloppuna pitkästä aikaa metsässä. Seattlen länsipuolella on iso puisto Discovery Park, jossa risteilee mailitolkulla erilaisia kävelyreittejä. Puistoon pääsee Ballardista Hiram Chittendenin kanavan kautta, joten löin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja otin bussin ensin Ballardiin. Aurinko paistoi ihanasti, enkä ollut ainoa ulkoilemaan lähtenyt. Kanavalla oli melkein ruuhkaa, mutta ihastelin siellä aikani komeita purjeveneitä. Jatkoin kävellen Discovery Parkiin, missä kävin kävelemässä ensin mutkan puiston läntisimmässä pisteessä olevalla majakalla. Rannalta näkyi myös komeasti vanha tuttu Mt. Rainier. Pidettyäni evästauon jatkoin matkaani etelään. Puiston maisemat olivat mukavan monipuoliset, ja matkalle mahtui niin tiheää metsää kuin avaria niittyjäkin. Nappasin puiston eteläpuolelta bussin keskustaan, mistä huristin toisella bussilla takaisin U Districtiin ja kämpille. 






Sunnuntaina kävin norjan TAn kanssa iltapäivästä ihanan kesäsään kunniaksi terassilla Fremont Brewing Companyssa. Seattlessa ei ole terasseja ihan joka kulmalla, ja useimmat terassintapaiset ovatkin enemmän sellaisia Biergarten-tyyppisiä olohuonemaisia tiloja sisäpihoilla tai takapihoilla. Fremontissa oli melkein ruuhkaa, mutta onnistuimme löytämään itsellemme pienen pöydän katoksen vierestä varjosta. Seattlelainen panimopubikulttuuri ansaitsisi ihan oman postauksensa, mutta koska en ole mikään olutasiantuntija jätän sen nyt kirjoittamatta. Mikä monissa panimopubeissa on pistänyt silmään on se, että niihin ovat tervetulleita myös lapset. Ja koirat. On ihan tavallista nähdä hipsteripartainen nuori isä olutlasi kädessä katsomassa vieressä leikkivän lapsensa perään. Jossain lähellä viipottaa suurella todennäköisyydellä myös perheen koira. Fremontissakin viereisessä pöydässä istui kolme pariskuntaa, joista jokaisella oli pieni lapsi ja kahdella myös koira mukana. Vanhemmat maistelivat rauhassa erilaisia oluita ja lapset leikkivät pöydän alla. Pubi tarjosi myös lapsille ilmaiseksi limonadia! Panimopubissa käyminen on Seattlessa selvästi koko perheen harrastus. Meitä alkoi siiderin jälkeen hiukoa, ja koska emme olleet ottaneet mukaan eväitä (Fremont brewing Companyn Biergarten on ihanan baijerilainen: sinne voi tulla juomalle omien eväiden kanssa!) päätimme lähteä syömään. Matkalla hyväksi tietämääni Red Dooriin poikkesimme ihanassa antiikkikaupassa, johon minun pitää vielä palata jos vain jaksan. Niin paljon kaikkea ihanaa krääsää ja roinaa! Syötyämme menojalkaa vipatti vielä, joten poikkesimme pelaamassa muutaman erän flipperiä Add-a-Ballissa ennen kuin otimme bussin takaisin U Districtiin. Varsin mukava sunnuntai siis! Oli kiva päästä vähän tuulettumaan muutto- ja pakkauspaniikin keskeltä.


Päivän fiilis on haikean onnellinen. Opetus on nyt loppu, ja kaipaan jo nyt opiskelijoitani. Sain läksiäislahjaksi kortin ja mehikasvin. Kortissa oli kuva saimaannorpasta, jolla on päässä baskeri: esittelin tässä jaksossa WWF:n norppaliven ja Pullervo jäi hyvin opiskelijoiden mieleen. Baskeri taas on vakiovarusteeni sen kroonisen hiusongelman vuoksi. Kaiken kaikkiaan on ollut ihanaa opettaa motivoituneita ja sitoutuneita opiskelijoita, ja ainakin minulla on ollut tosi hauskaa tunneilla. Toivon että opiskelijoillakin on ollut. Pienen porukkani kehitystä on ollut mielenkiintoista seurata, ja olen todella iloinen siitä, kuinka heidän kielitaitonsa jo näkyy ja kuuluu. Moni suomen ohjelman opiskelijoista tulee käymään kesällä Suomessa, joten pyysin laittamaan viestiä jos he vain suinkin ehtivät ja haluavat tavata. Huomenna menen Seattlen suomalaisten kesäjuhliin Bellevueen ja sunnuntaina sitten vierailevien lehtoreiden läksiäisiin. Mukava viikonloppu tulossa. Onneksi jäähyväisten aika on monen kanssa vasta ensi viikolla valmistujaisjuhlassa.


perjantai 26. toukokuuta 2017

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Taas on yli kaksi viikkoa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Pahoittelut hiljaiselosta. Nyt seuraakin sitten kerralla pidempi mammuttipostaus, sillä näihin reiluun kahteen viikkoon on mahtunut melkoisen paljon kaikenlaista! Arkipäivät ovat kuluneet tiiviisti työn touhussa, ja kävipä Minnakin Berkeleystä vierailulla viikon verran. Snoqualmien reissuani seuraavana viikonloppuna valtaosa laitoksen väestä lähti SASS-konferenssiin Minneapolisiin. Siis siihen konffaan, johon minäkin vielä syksyllä harkitsin lähettäväni esitelmäehdotuksen. No enpä lähettänyt, ja pitkään jahkailtuani osallistumisen kanssa kävi lopulta niin, että ilmoittautumisen deadline ehti mennä ja minä jäin rannalle ruikuttamaan. Rahat alkavat tosin olla jo tässä vaiheessa kevättä vähän kiven alla, ja ylimääräisten klexane-pistosten hankkiminenkin vähän hidasti innokkuuttani lähteä mukaan. Varasin Suomesta lähtiessäni klexanea mukaan sen verran, että pärjäisin koko vuoden jos en lentele ylimääräisiä. SASS olisi nyt mennyt vähän sinne ylimääräisten lentelyjen kategoriaan, ja ilman klexanea hirvittää lentää. Veritulpan uusiminen on ehdottomasti "vältä kuin ruttoa"-listalla. Joten erinäisten oikeiden syiden ja tekosyiden summana tein jokseenkin tietoisen päätöksen olla osallistumatta. SASS järjestetään vuosittain, joten ainahan on ensi vuosi, ja sitä seuraava ja niin edelleen. Oli mukava seurailla Facesta konffan kuulumisia. Euroviisujen osuminen lauantaille lohdutti myös. Kävin myös torstaina sijaistamassa Finlandia Foundationin suomen kursseilla: oli hauskaa päästä opettamaan muuallakin kuin yliopistolla. Laitoksella oli torstaina ja perjantaina hiljaista kuin huopatossutehtaalla, joten tein toimistolla rästihommia vähän tavallista pidempään. Lauantaina pistin yhdenhengen viisukatsomon pystyyn ja otin whatsappilla yhteyden Tampereelle. Päivä meni mukavasti viisujen parissa, ja illalla ehdin vielä vähän siivoilla seuraavan viikon vierailijaa ajatellen. Sunnuntaina menin käymään Seattlen pääkirjastossa erään paikallisen Fulbright-seuran aktiivin kanssa. Tapasimme Snoqualmien-retkellä, missä hän kutsui minut mukaansa tutustumaan pääkirjastoon. Kirjasto on arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen ja sen sanotaan muistuttavan muodoltaan kirjapinoa. Itse en samankaltaisuuksia oikein erottanut: tuleepa vahvasti mieleen kotoinen Metso Tampereelta... Kirjasto oli kuitenkin vaikuttava sekä sisältä että ulkoa, ja lainaavien asiakkaiden lisäksi siellä harhaili muitakin arkkitehtuurin ihailijoita. Oma suosikkini kirjastossa ovat ehkä kapeat neonvihreät liukuportaat, joita pitkin pääsee ylimpiin kerroksiin. Palvelujen näkökulmasta ilahduin keskikerroksessa olevasta Job Resource Centeristä, johon oli koottu muun muassa tietokoneita ja infotiskejä työtä etsiville. Saatavilla oli monenlaista neuvontaa ja ohjausta, ja lisäksi myös erilaisia ilmaisia kursseja työnhakuun. 
Pohjakerroksen lattiassa on tekstejä eri kielillä. Suomea en harmikseni löytänyt.

Uforullaportaat

Ylimmän kerroksen hiljainen lukualue

Kirjastossa on yllättävissä paikoissa paikallisten taiteilijoiden teoksia, tämä oli ylimmässä kerroksessa.
Viime viikolla Minna tuli Berkeleystä visiitille. Minulla oli muutamana päivänä töitä vähän enemmän, mutta hyvin löysimme myös aikaa yhteisille lounaille ja turistikierroksille. Kävin Minnan kanssa muun muassa Columbia Centerissä, josta on kuulemani mukaan paremmat näkymät kuin esimerkiksi Space Needlestä. Columbia Center on koko Washingtonin korkein rakennus 295 metrin korkeudellaan. Kerroksia on yhteensä 76, ja tornin huipulle on rakennettu erillinen katselutasanne. Muutama kerros alempana on tietenkin myös mikäpä muu kuin Starbucks, josta voi ihailla maisemia ilmaiseksi. Näköalatasanteelle on yhdeksän dollarin pääsymaksu, joten kyseessä on huomattavasti edullisempi vaihtoehto Space Needlessä käymiselle.

Komeat oli näkymät! Space Needlekin näyttää kovin pikkuruiselta Coolumbia Centerin korkeuksista
Bainbridgen lautaltakin on ihan mukavat näkymät.

Columbia Centerin lisäksi kävimme Bainbridge Islandilla ja Kerry Parkissa. Minna kävi itsekseen myös Discovery Parkissa, joka kuulosti niin mielenkiintoiselta paikalta, että lisäsin omalle listallenikin. Koska tulevalle viikonlopulle on luvattu aurinkoista säätä, ja koska Discovery Parkin rantabussit ovat alkaneet liikennöintinsä, voisin piipahtaa puistossa jo nyt viikonloppuna. Jos heittäydyn oikein rohkeaksi voisin jopa käydä heittämässä talviturkkini! Viikonloppuna oli vielä U Districtin vuosittaiset markkinat ja kävinkin siellä pyörimässä sekä lauantaina että sunnuntaina. Kojuja oli melkein koko Aven pituudelta ja myynnissä oli kaikenlaista. Itse keskityin lähinnä syömiseen, joten kiersin huolella kaikki ruokakojut ja -rekat. Söin muun muassa minidonitseja, elämäni ensimmäisen corndogin ja ihanan mehevää teriyaki-kanaa. Minnan piti lähteä takaisin Kaliforniaan sunnuntaina, mutta hän myöhästyi lennoltaan. Saimme siis vielä yhden extraillan, jonka käytimme käymällä iltapalalla Wallingfordin Dick'sissä. Dick's on seattlelainen pikaruokaravintolaketju, jonka ravintoloita on vain Washingtonissa. Siinä illan hämärässä parkkipaikalla valtavien katumaastureiden lomassa hamppareitamme vetäessä koin pitkästä aikaa sellaisen "amerikkahetken". Jokin siinä hetkessä tuntui niin kovin amerikkalaiselta, mutta en osaa selittää mikä. Seattle on melko kaukana sellaisesta stereotyyppisestä amerikkalaisuudesta, joten täällä oleminen ei minusta ole juuri poikennut Euroopassa olemisesta. Toki on vähän höperöä koittaa tiivistää mitään sellaisiin valtaviin könttätermeihin kuin "amerikkalaisuus" tai "eurooppalaisuus", mutta jokin siinä hetkessä Dick'sin pihalla näyttäytyi minulle "amerikkalaisena". Hamppari oli yksinkertainen mutta hyvä, joten pitänee ehkä käydä vielä kokeilemassa saman paikan pirtelöt. Ovat kuulemma erityisen hyviä.

Dick'sin vähän linttaantunut purilainen ja ihanan retro take away -pussi.
Tällä viikolla opetuksessa on saanut jo alkaa ennakoimaan ensi viikkoa ja kurssin lopettelua. Pidin suullisen kokeen jo keskiiviikkona, jotta ensi viikolla ei tarvitse turhaan kiirehtiä ja pitää suullisia ja kirjallisia kokeita peräkanaa. Suulliset menivät taas oikein hyvin ja uskoisin loppukokeenkin sujuvan ongelmitta. Ensi viikolla kuvioita sekoittaa vähän maanantain Memorial day, joka on kansallinen vapaapäivä. Jäljellä on siis enää neljä päivää opetusta! Pidän loppukokeen torstaina ja perjantaina pidämme yhteisen piknikin toisen vuoden kurssin kanssa. On mukava lopettaa vuosi johonkin vähän rennompaan, ja toisaalta opiskelijoidenkin on hyvä päästä näkemään toisiaan vuosikurssien yli. Viikon päästä viikonloppuna on sitten läksiäisjuhlat vieraileville lehtoreille ja finals weekillä vielä laitoksen valmistujaiset. Kiirettä pitää varmasti loppuun asti, sillä suomen kurssin arvioinnin lisäksi minun pitää pitää huolta että saan omista kurssisuorituksistani kaikki arvosanat ja paperit mukaan ennen kuin lähden takaisin Suomeen. Nyt viikonloppuna minun on myös jo pakattava, sillä muutan tiistaina kellarikämpästäni airbnb:hen viimeisiksi puoleksitoista viikoksi. 

Päivän fiilis on hyvä. Auriko paistaa ja lämpöä piisaa, sain Finlandia Foundationin sijaisuudesta ja erääseen kyselytutkimukseen osallistumisesta vähän taskurahaa ja opetus luistaa. Nyt lähdön lähestyessä alkaa melkein iskeä paniikki: en minä nyt vielä halua lähteä! Koskaan ei selvästikään ole hyvä olla, kun ensin mangun koti-ikävää ja sitten en haluaisikaan lähteä. Syvällä sisimmässäni odotan kyllä jo kotimatkaa ja paluuta kotiin. "There's no place like home", tiesi Dorothykin Smaragdikaupungissa aikansa seikkailtuaan. 17 päivän päästä minäkin lyön kengänkannat yhteen ja lennän takaisin Tampereelle. Mutta tänään painelen kyllä vielä nauttimaan minun Smaragdikaupunkini sykkeestä kansainväliselle filmifestivaalille katsomaan niinkin eksoottista elokuvaa kuin Tom of Finland. 

tiistai 9. toukokuuta 2017

The Owls Are Not What They Seem

Snoqualmie Falls
Päiväretki Snoqualmien putoukselle oli varsin onnistunut. Päivä oli aurinkoinen, ja koska talvi on ollut ennätyssateinen ja vuorisolien lumet ovat alkaneet sulaa, oli putous poikkeuksellisen runsasvetinen. Kuivina aikoina putous kutistuu kuulemma kapeaksi noroksi. Saavuimme putoukselle noin puoliltapäivin ja ajoitus olikin täydellinen, sillä meidän lisäksemme paikalla ei ollut juuri muita. Putouksen ylätasanne oli melkein autio, joten sain kuvailla rauhassa putousta ja itseäni. Kävelin myös mutkan putouksen alapuolella olevalla näköalatasanteella: tasanteelle vei jyrkkä mutta leveä pururata, jota pitkin matka alas kesti noin 20 minuuttia. Korkeusero putouksen ylä- ja alatasanteen välillä oli muuten ihan kohtalainen, ja reitin jyrkkyydestä varoiteltiinkin opastetauluissa. Taulun mukaan matka alhaalta ylös vastaa 30 kerroksisen talon huipulle kiipeämistä, joten ennen alas lähtemistä on syytä olla varma siitä, että jaksaa myös takaisin ylös. Matkan varrelle oli pystytetty alueen kasvillisuudesta kertovia tauluja, joissa kasvien tuntomerkkien lisäksi kerrottiin niiden perinteisistä käyttötavoista ja nimet snoqualmien kielellä. Koko Snoqualmie on saanut nimensä aluetta asuttaneen alkuperäiskansan mukaan: snoqualmiet, eli "hurjat ihmiset" tai "hurja kansa", olivat 1800-luvun puolivälissä Pugetin salmen alueen suurimpia heimoja. Nykyään snoqualmiella on reservaatti lähellä Snoqualmien kaupunkia, ja tästä reservaatistä löytyy myös yksi Washingtonin 32 "intiaanikasinosta". Rahapelaaminen on tiukasti lailla säädelty Yhdysvalloissa: Nevada ja Louisiana ovat ainoat osavaltiot, joissa kasinotyyppiset rahapelit ovat sallittuja koko osavaltion alueella. Osavaltio säätelee itsenäisesti rahapelien laillisuutta ja saatavuutta, mutta poikkeuksen muodostavat alkuperäiskansojen reservaatteihin perustetut kasinot ja pelipaikat. Hyvin pelkistetysti voi sanoa, että koska alkuperäiskansat nauttivat itsemääräämisoikeudesta (tiettyyn rajaan asti), ei osavaltioiden ole mahdollista kieltää reservaatin alueella harjoitettavaa rahapelaamista. Yhdysvaltain ja alkuperäiskansojen väliset suhteet eivät ole mikään yksinkertainen asia, ja oikeus pitää kasinoita kytkeytyykin vahvasti heimojen itsemääräämisoikeuteen, maaoikeuksiin, heimon viralliseen tunnustamiseen ja politiikkaan yleensä. Syksyllä käymäni kurssi Introduction to American Indian Studies avasi hyvin alkuperäiskansojen ja Yhdysvaltojen välisiä suhteita ja niiden historiaa, vaikka olikin varmasti lähinnä pintaraapaisun pintaraapaisu. 



Tänään livistin yliopistolta puolilta päivin kämpille seuraamaan Euroviisujen ensimmäistä karsintaa. Olin melkein varma, että Suomi menee finaaliin, joten äänestyksen lopputulos oli todellakin pettymys. Blackbird oli oikeasti hyvä, joten pikkuisen kismittää että ei päästy jatkoon. Pyh pah sanon minä. Pettymyksestä huolimatta pitää katsoa lauantainen finaali, sillä eihän viisuja nyt voi jättää välistä. Puhuimme siellä saksalaisen nykykirjallisuuden kurssilla viime viikolla campista ja siitä, mitä camp oikeastaan on. Luennoitsija pyysi meiltä esimerkkejä, ja hassua kyllä, hoksasin vasta luennon jälkeen ajatella Euroviisuja campina. Pääsipä itsestäänselvä esimerkki lipsahtamaan ohi. Aika voimaballadivoittoinen on tämän vuoden viisupaletti, mutta onneksi siellä on muutama virkistävä poikkeuskin seassa. Jaksaa sitten lauantaina katsoa sen koko laulumaratonin pisteidenlaskuineen. Pitää perjantaina hakea viisueväät ja syödä sitten lauantaina kunnon viisubrunssi: kisa alkaa Seattlen aikaa puoliltapäivin. 

Päivän fiilis on ihan hyvä. Snoqualmien putous oli komea ja oli hauskaa nähdä "se Twin Peaksin putous". Matkamuistomyymälässä oli oma hyllynsä Twin Peaks -roinalle, mutta kahvikupin (Damn good coffee!) sijaan ostin muistoksi magneetin jääkaapin oveen. Viimeisen viikon aikana ikävä on yrittänyt puskea pintaan yllättävän voimallisesti. Täsmennän nyt sen verran, että ikävä ei varsinaisesti ole Tampereelle tai Suomeen, vaan ihmisten luo. Etenkin sen yhden erityisen luo. Tämä ikävä se taitaa vain pahentua mitä lähempänä lähtö on. Olo on kuin joulua odottavalla lapsella: odottavan aika on todellakin pitkä. On ehkä myönnettävä että huomaan myös välillä haaveilevani Suomen kesästä: onko ihanampaa kuin valvoa koko valoisa kesäyö? Vaikka Seattlessa on jo ihanan keväistä ja lämmintä, paikallinen valo on jotenkin ihan erilaista kuin kotona pohjoisessa. Ihana auringonpaiste ja lämpö lohduttavat onneksi ihan kohtuullisesti, ja pidänkin nyt sormet ristissä ja peukut pystyssä että lämmin sää jatkuisi. Haluan aurinkoa ja hellettä kärähtämisen vaarasta huolimatta! Pitäisi kai tehdä joku lista kaikista niistä asioista, mitä haluan vielä tehdä ja kokea ennen lähtöäni. Mitään ihmeellisyyksiä ei nyt kyllä mieleen tule. Ehkäpä siellä Space Needlen huipulla voisi vihdoin käydä vaikka hinta vähän hirvittääkin?

torstai 4. toukokuuta 2017

Mölkkyä ja margaritoja

Seattle nautiskeli vappuna vähän vähälumisemmasta säästä kuin koti-Suomi: toukokuu alkoi ihanassa auringonpaisteessa ja noin 20 aseen lämpötiloilla. Aurinkoa on riittänyt tällä viikolla joka päivä, ja tänään sitten poltin nahkanikin ensimmäisen kerran tälle kesälle. Pelasimme Suomi-kahveilla kesäsään kunniaksi mölkkyä: haimme ensin kahvit Burke-museon kahvilasta ja siirryimme sitten museon lähelle yhdelle nurmialueelle pelaamaan. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja yritin parhaani mukaan suojata kalmankalpeaa nahkaani pahimmalta auringon räkötykseltä. Pelit pelattuamme käppäilin vielä toimistolle tekemään rästihommia. Toimistolla tuli pyörähtämään myös norjan TA, ja siinä sitten keksimme lähteä yhdessä avaamaan terssikauden. Kävelimme siis Agua verdeen Portage bayn rannalle nachoille ja margaritoille; paikka oli tupaten täynnä mutta löysimme juuri meille sopivan pikkupöydän terassin nurkasta. Päivä oli vasta puolessa ja koska juttu luisti, viihdyimmekin terassilla iltapäiväksi ennustettuun ukkosmyrskyyn saakka. Kun tummat pilvet alkoivat kerääntyä taivaalla ja kaukaa kuului jyrähtelyä, päätimme lähteä pois myrskyn alta tekemään ne tekemättä jääneet rästihommat. Kämpillä huomasin rintani olevan ihan kikapunainen. Kunnon bridezillan tapaan ensimmäinen huoleni olivat tietenkin mahdolliset rusketusrajat ja se, kuinka törkeältä ne näyttäisivät pukuni kanssa. "Onneksi" punoituksen hävittyä iho on todennäköisesti taas yhtä kalvakka kuin ennen kärähtämistä, sillä kokemus on osoittanut minun ruskettuvan suorastaan naurettavan huonosti. Palan kirkuvan punaiseksi alta aikayksikön, ja kun punoitus haihtuu, olen taas kalkkilaivan kapteeni. Aika siis kaivaa aurinkorasvat ja lierihatut esiin. Jos onnistuin olemaan palamatta Arizonassa, luulisin pystyväni siihen Seattlessakin.

Nachos y Margaritas!
Päivän fiilis on hyvä: aurinko paistaa ja ylihuomenna lähden katsomaan niitä Snoqualmien putouksia. Sain palauttettua ne liian isot kengät ja tilalle löysinkin Aven secondhandista Fly Londonin kiilakorkoavokkaat kolmellakympillä. Ei huono löytö ollenkaan, sillä näyttivät olevan ihan käyttämättömät ja uusista saisi maksaa satasen verran. Neljä viikkoa opetusta enää jäljellä! Irtisanoin kämpän tuossa viikolla, joten kohta on kai aiheellista alkaa miettiä pakkaamista ja sitä, minne hyväntekeväisyyteen kaikki lautaset, lakanat, kahvinkeittimen sun muut tarpeettomat kippaan. Mutta nyt aion nauttia auringosta ja lämmöstä, sitä kun ei tiedä millainen sää siellä koto-Suomessa kesäkuussa mahtaa olla.



maanantai 24. huhtikuuta 2017

Auringonpalvontaa

Perjantai katkaisi pitkän sadeputken ihanalla auringonpaisteella: taivaalla kellui vain muutama hassu pilvenhattara kun kävelin yliopistolle aamulla. Suomen pikkukoe meni hyvin, joten sekä minä että opiskelijani pääsimme hyvillä mielin viikonlopunviettoon. Kirkkaan sään ansiosta Mt. Rainier näkyi taas komeasti taivaanrannassa, ja lämpö houkutteli myös ihmiset ulos kampuksen viheralueille. Livistin yliopistolta heti kiinan tuntini jälkeen kämpille viemään enimmät tavarat pois ja vaihtamaan kevyempää päälle. Ulkona tarkesi hyvin ihan kesävaatteissa: minäkin jätin nahkatakin kämpille ja lähdin kiertelemään U Districtiä shortseissa ja t-paidassa. Yliopistoa ympäröivillä asuinalueilla on paljon opiskelija-asuntoja ja opiskelijoiden kimppakämppiä, ja moni oli kantanut pöydän ja tuoleja tienvarsien nurmikoille aurinkoon. Kampusalueen pohjoispuolella Greek Row'lla musiikki pauhasi: veljes- ja sisarkuntien taloissa oltiin selvästi perjantaifiiliksissä. Tuo Greek Row on etenkin viikonloppuisin ja iltaisin vähän levotonta aluetta, mutta päivällä siellä on mukava kävellä ja katsella veljes- ja sisarkuntien taloja. Valtaosa taloista on rakennettu 1920-luvulla, ja monista muista yliopistoista poiketen UW:n kaikki veljes- ja sisarkuntien talot ovat tiiviinä ryppäänä vain muutaman korttelin alueella lähellä kampusta. "Greek Life" on jäänyt  minulle vähän vieraaksi, mutta veljes- ja sisarkunnat ovat kuitenkin varsin oleellinen osa amerikkalaista yliopistoelämää. Jäsenyyttä on mahdollista hakea undergarduate-opiskelijana ja saatu jäsenyys jatkuu loppuelämän. "Greek Life" ja "Greek Row" viittaavat molemmat järjestöjen nimeämisperinteeseen: muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta järjestöjen nimet koostuvat kahdesta tai kolmesta kreikkalaisesta kirjaimesta. Kiertelin Greek Row'lla aikani ja lähdin sitten suunnistamaan kampuksen halki takaisin the Avelle.

Kirsikankukat ovat muisto vain, mutta onneksi vihertää jo

Mt. Rainier tavoittelee taivaita taivaanrannassa
Kävelin keskusaukion kautta Avelle ja poikkesin huvikseni matkalle sattuneessa secondhandissa. Selasin rekit läpi ja olin jo lähtemässä muualle kun silmiini sattui kivat kesähousut. Housut istuivat kuin hansikas, joten marssin niiden kanssa kassalle. Kotona tutkin housuja vielä tarkemmin ja huomasin, että ne ovat 100% silkkiä! Ei huono löytö siis. Aurinko lämmitti vielä myöhään iltapäivästäkin ihanasti, joten ei ollut ihme että Aven kuppiloiden terassit olivat täynnä. Harkitsin hetken aikaa Starbucksin kohdalla viikonlopun trendijuoman eli Unicorn Frappuccinon tilaamista, mutta päätin vastustaa kiusausta. Pinkki-violetti sokerijuoma oli kaikkialla somessa koko viikonlopun ja jokaisen Starbucksin nurkalla joku kuvasi yksisarviskahviaan. Yksi opiskelijoistani on töissä Starbucksissa, ja hän kirosi koko juoman jo torstaina: juoman makusiirapit ja sokerijauheet tahmaavat kuulemma juomaa tehdessä joka paikan, ja etenkin juoman päälle tuleva sokeripöly leijuu pitkin poikin ja takertuu vaatteisiin, ihoon ja hiuksiin. Muutama barista avautui juoman hirveydestä someenkin. Ällömakean yksisarvisen sijaan join ihan tavalliset kermakahvit kämpillä. Tai no, tavalliset ja tavalliset: lorautin nimittäin kahviini hasselpähkinän makuista Coffee-Matea. Litku ei ole maitoa nähnytkään, sillä se on jonkinlainen kasvirasvavalmiste. Isommissa marketeissa on hyllytolkulla erilaisia "coffee creamereita", eli kahvikermavalmisteita joissa joko on tai ei ole maitoa. Innostuin niitä aikani tuijoteltua huvikseni kokeilemaan tuota hasselpähkinää, joka olikin sitten ihan järkyttävän makeaa. Taidan vastaisuudessa pysytellä ihan siinä tavallisessa kermassa.

Kotimatkalle sattuu yksi talo, jonka ihanan rehevä puutarha levittäytyy kadunkin puolelle. 
Lauantaina ja sunnuntaina sitten satoikin taas. Vietin koko viikonlopun pitkälti neljän seinän sisällä ja elokuvien parissa. Välillä lueskelin kirjallisuuskurssilla tiistaina käsiteltävää romaania. Lauantaina posti toi kenkätilaukseni, ja ai sitä kiukun määrää kun kengät olivat numeroa liian isot. Edelleen ärsyttää ja pahasti. Macy'sin nettiostokset saa onneksi palauttaa myös tavarataloihin, joten kiikutan kengät keskustaan tällä viikolla. Selvitän samalla saisiko kengät vaihdettua numeroa pienempiin, mutta vähän epäilen että käskevät tekemään tilauksen uudelleen netissä. Ja maksamaan siis taas postit ja pahimmassa tapauksessa vähän lisää päälle, sillä kenkien hinta on taas pompannut... Käyn vaikka keskiviikkona selvittämässä asian, toivotaan parasta. Jos en saa kenkiä vaihdettua niin annan olla, onpahan vähemmän tavaraa kannettavana Suomeen. Pakkaaminen aiheuttaakin pientä ahdistusta jo nyt. Viime yönä näin sitten unta, jossa vain pakkasin ja pakkasin ja myöhästyin lennolta koska tavara ei vain loppunut. Heräsin unesta keskellä yötä pää ihan sekaisin ja nukuin loppuyönkin levottomasti.

Päivän fiilis on ihan ok. Tietokoneeni sekoili jotain aamusta, joten suomen tunnille suunnittelemani selkouutisten katsominen ja kuuntelutehtävän tekeminen meni ihan pipariksi. Siinä sitten äkkiä muokkasin tuntia lennosta täyttääkseni nuo ohjelmaan jääneet aukot ja lopputulos oli vähän sinne päin. No, huomenna paremmalla onnella ilman tietokonetta. Miehen kanssa aloimme suunnitella paluuviikolleni pieniä bileitä ja hääsuunnittelukin on ihan aikataulussa.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Arkea vain

Arki rullailee Seattlessa hiljalleen eteenpäin ja ensi viikolla onkin jo taas välikokeiden aika. Saksalaisen nykykirjallisuuden kurssillani ei kokeita olekaan, mutta kiinan kurssista en ole ihan varma. Kurssin suunnitelma ja aikataulu elävät vähän omaa elämäänsä, mutta sisällöt ovat olleen varsin mielenkiintoisia. Kirjallisuuskurssi onkin sitten tiukkaa asiaa nätissä paketissa: vaikka saksaksi opiskelu vaatiikin vähän enemmän keskittymistä, on kurssi aivan mahtava. Valehtelematta se on myös työläs ja välillä kielimuurin vuoksi lievää ahdistusta aiheuttava, mutta aivan mahtava silti. Ja siellä saa taas luennon jälkeen koputella pöytää! Senkin tavan olin jo melkein unohtanut. Juttelin viime luennon tauolla hetken luennoitsijan kanssa ja vakuutin pysyväni mukana vaikka olenkin vähän hiljaisempi tapaus. Ensimmäisen luennon jälkeen kurssilta jättäytyi yksi yleisen kirjallisuustieteen opiskelija pois ilmeisesti kielivaikeuksien takia, joten luennoitsija oli kai vähän huolissaan kuinka pihalla minä olen. Vakuuttelin pysyväni kurssilla loppuun asti ja ymmärtäväni kyllä suurimman osan, vaikka jotkin hienoudet tai vitsit menevätkin vähän ohi. Suomen tunnillakin etenemme hyvää vauhtia: olemme käsitelleet viime viikolla kieliopista muun muassa imperfektin. Tänään kertailimme huomiseen pikkukokeeseen pelaamalla verbilaivanupotusta ja tekemällä suullisia harjoituksia. Ensi viikolla onkin sitten se välikoe ja lisäksi suullinen koe. Tuntuu että oman opetuksen kohdalla aika kuluu aivan liian nopeasti!


Pääsiäsviikonloppu oli täällä pitkälti kuin mikä tahansa viikonloppu lauantain kahta mielenosoitusta lukuunottamatta. Tosin erilaisia protesteja on jo niin tiuhaan tahtiin, että ne alkavat tuntua ihan normaalilta viikonloppuelämältä. 15. huhtikuuta on perinteisesti veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä, ja tämä Tax Day sai ympäri maan ihmiset marssimaan ja osoittamaan mieltään. Marssien syy oli jälleen kukapa muu kuin nykyinen presidentti: monissa mielenilmauksissa vaadittiin Trumpia julkistamaan verotietonsa. Berkeleyssä Trumpia vastustaneet ja kannattaneet mielenosoittajat ottivat lopulta rajusti yhteen, mutta Seattlessa protestin sujuivat rauhallisissa merkeissä. Sää oli ihanan lämmin ja aurinkoinen, ja keskustassa oli muutenkin paljon ihmisiä liikkeellä. Kävin katsomassa iltapäivällä keskustan halki kulkenutta Black Lives Matter -marssia ja piipahdin samalla ruokakaupassa. Illalla lueskelin kirjallisuuskurssin materiaaleja ja katsoin pari jaksoa Great British Baking Show'ta Netflixistä. Sunnuntai sujui yhtä laiskoissa tunnelmissa, sillä sään käännyttyä jälleen sateiseksi pysyin tiiviisti neljän seinän sisällä lukemassa Daniel Kehlmannin Maailman mittaajia. Voisi kai sitä huonomminkin sunnuntainsa viettää.


The Avella on melkein kotimatkani varrella eräs secondhand, jossa olen aikonut piipahtaa jo pidemmän aikaa. Yritän pitää shoppailut minimissä, sillä ylimääräisen tavaravuoren postittelu Suomeen ei ole erityisen houkutteleva ajatus. Tosiasia kuitenkin on, että sekä ballerinani että tennarini alkavat olla tiensä päässä. Joten uudet kengät pitäisi jostain löytää, ja mielellään edullisesti. Kävelin siis kirjallisuuskurssini jälkeen tiistaina Aven seconhandiin ja tutkin kenkävalikoiman läpi. Kenkiä en löytänyt, mutta innostuin liikkeen valikoimasta: toki siellä oli niitä samoja H&M-rytkyjä mitä Suomessakin, mutta lisäksi paljon muuta jännää ja erikoista. Viikonlopulle en ole vielä suunnitellut mitään ihmeempiä, joten taidan suunnata Capitol Hilliin ja kiertää siellä kaikki goodwillit ja secondhandit läpi. Kengät päädyin lopulta tilaamaan Macy'sin verkkokaupasta, jossa oli jälleen joku alemyynti käynnissä. Macy's on kyllä kerrassaan kummallinen kauppa: keskustan tavaratalossa kassat antavat aina jotain kummallisia alennuksia ilman mitään logiikkaa, ja nettikaupassakin on jatkuvasti jokin tarjouskampanja meneillään. Ei sieltä kannata normaalihinnalla ostaa mitään, kun seuravaana päivänä sama tuote saattaa olla yhtäkkiä 50% alennuksessa. Mutta mikäpä siinä, sain haluamani kengät varsin kohtuulliseen hintaan, joten en voi valittaa. 

Tiistaina oli taas pyykkipäivä, ja kun kävelin pihan poikki pyykkituvasta omaan rappuuni näin pihalla kolibrin. Taloyhtiön pienellä pihalla, erityisesti juuri kellarikämppäni ikkunan edustalla, pörrää enenevissä määrin pikkulintuja, ja nyt nähtävästi myös kolibreja. Vihreänhohtoinen kolibri ei ollut juuri peukaloani suurempi, ja se sujahti salamana naapurin kukkapuskiin piiloon kun satuin sen kohdalle. Google tiesi kertoa, että Washingtonissa tavataan neljää eri kolibrilajia, joista kaksi viihtyy Kaskadien länsipuolella ja kaksi itäpuolella. Toinen läntisistä lajeista viihtyy alueella vuoden ympäri, ja luulen pikaisen googlailun perusteella nähneeni juuri tämän Seattlessa talvisinkin viihtyvän rubiinipartakolibrin. Pitääpä pitää silmät auki jos näkisin linnun vielä uudelleen. Pääsiäisen alla näin yliopistolla yllättäen kaniininkin: pieni harmaanvalkea pupu hyppi ohitseni puskasta toiseen kun juoksin toimistolta pitämään suomen tuntia. Pupu pääsi yllättämään, sillä normaalisti kampuksella vilistää vain lihavia oravia. Mitä lie pääsiäsasioita pupu oli toimittamassa, mutta minua kohtaaminen hymyilytti pitkälle iltapäivään. 

Päivän fiilis on hyvä. Mies pisti hääkutsut postiin alkuviikosta ja osa on jo mennyt perillekin. Siskoilla on ilmeisesti kova suunnitteluvimma päällä, pitäisi skypetellä vielä työnjaosta ja tekemättöistä hommista. Ikävä kotiin Tampereella tahtoo välillä vaivata, mutta toisina päivinä haluaisin vain jäädä tänne. Ideaalitilanne olisi saada se mies tänne, mutta eipä tuo taida kovin realistinen haave olla. Päivä kerrallaan siis eteenpäin. Suomen tunnit pitävät hyvin arjessa kiinni ja ensi viikon tunneista olen poikkeuksellisesti suunnitellut osan jo nyt. Yleensä mietin alkuviikon tunnit aina edeltävänä perjantaina, mutta koska huomenna pidän pikkukokeen ajattelin suunnitella saman tien jo ensi viikonkin alkuun. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja ajoissa suunniteltu on yhtä kuin vapaa viikonloppu. Tiistainen pyykinpesu nielaisi viimeiset neljännesdollarini, joten nyt pitäisi hopusti keräillä niitä taas lisää seuraavaa pyykkipäivää varten. Pienempiä hiluja minulla olisi kyllä purkillinen, mutta koneet eivät ota muita kuin neljännesdollareita. Eikun rikkomaan dollarin seteleitä välipala-automaateilla siis ja tyhjentämään maattien kolikkovarastot... Tänään piti mennä opiskelijporukalla taas yksille,  mutta homma taisi kuivahtaa jostain syystä kasaan. Ehkä sitten ensi viikolla paremmalla onnella ja innostuneemmalla porukalla. 
© Emerald City
Maira Gall