Niinpä juuri, nimittäin Washington DC:hin, Yhdysvaltain pääkaupunkiin! Washingtoniin ovat matkustaneet myös kaikki muut noin 400 FLTAta, sillä on ohjelman puolivuotiskonferenssin aika. Sunnuntaihin asti osallistumme luennoille, work shopeihin, vapaaehtoistyöhön, ja onpa mukana yksi juhlaillallinenkin. Äidin ja isän vierailu vilahti ohitse että huis vain, ja niin olen minäkin ehtinyt vilahtaa tutuilta nurkilta toiselle puolelle maata. Alkuviikko meni painaessa viimeisiä kurssitöitä valmiiksi, mutta nyt saan nautiskella loppuviikon ajan minilomastani. Konferenssin ohjelma vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta oikeastaan eniten odotin orientaatiokavereiden jälleennäkemistä. Ja tietenkin myös kahden muun suomalaisen FLTAn näkemistä vihdoin taas kasvokkain!
Äidin ja isän kanssa kiersimme Pike Place Marketin ja keskustaa muutenkin ristiinrastiin. Ehdotin historiannälkään Pioneer Squarella sijaitsevaa Seattle underground -kierrosta, ja se olikin sitten ehdottomasti lippujen hinnan arvoinen kierros! Seattlen historia on mielenkiintoista, ja oppaan jutustelu polveili juuri sopivasti. Ja nimensä mukaisesti kierroksella sukellettiin konkreettisesti maan alle Seattlen vanhoille kaduille: käytännössä koko kauppakortteli paloi maan tasalle kesäkuussa 1889, ja kun kaupunki rakennettiin uudelleen, päätettiin sen katuja nostaa 6,7 metriä aiempaa korkeammalle. Vanhat kadut ovat edelleen osittain nykyisten katujen alla, ja niihin pääsee tutustumaan erilaisilla ohjatuilla kierroksilla. Kävimme äidin ja isän kanssa peruskierroksella, ja ajattelin viedä miehen esimerkiksi saman yrityksen vähän hurjemmalle K21-kierrokselle. Kävimme myös katsomassa miltä kampusalue ja Bainbridge Island näyttävät, ja tietenkin pyörimme kaupoilla. Viikko oli oikein onnistunut, ja vaikka olinkin perjantaina aivan rättipoikkiväsynyt oli ihanaa nähdä äitiä ja isää pitkästä aikaa. Jäähyväisten hetki oli haikea, mutta onneksi voi aina skypetellä.
Viikonloppuna juhlimme myös suomen ohjelman pikkujouluja ja Finlandia Foundationin järjestämää itsenäisyyspäivänjuhlaa. Pikkujoulut olivat menestys, ja oli hauskaa nähdä opiskelijoita myös luokkahuoneen ulkopuolella suomen kielen ja kulttuurin parissa. Söimme perinteistä suomalaista jouluruokaa ja kuuntelimme joululauluja. Lauloimme myös muutaman tunnetuimman, joista "Hei tonttu-ukot hyppikää" kirvoitti ah niin positiivisella sanomallaan muutamat naurut. Suomalainen se vain muistaa joululaulussaankin mainita kuinka elämä on synkkää ja ikävää... Itsenäisyyspäiväjuhlassa oli hyvää ruokaa ja seuraa, ja voitinpa ovipalkinnonkin! Viikonloppu kuluikin sitten muuten opiskelun parissa; yritin saada mahdollisimman paljon valmiiksi ennen alkuviikon kiireitä, jotta lähtö DCn konffaan ei olisi mikään paniikkisekoilu. En nyt tiedä kuinka hyvin tavoitteessani onnistuin, mutta ne mitä jäi tekemättä odottavat kyllä Seattlessa sunnuntaihin asti.
Lähtöni kohti Washingtonia oli kuin olikin hieman kiirelähtö, ja unohdin muun muassa hammasharjani kotiin. Lento lähti keskiyöllä, ja reilun neljän tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Newarkiin. En saanut juurikaan nukuttua lennon aikana, ja se vähäinen unenikin oli lähinnä unen ja valveen rajalla häälymistä. Lentokoneen ikkunasta katselin alla levittäytyvää yötä, ja tasaiseen tahtiin pimeyttä tähdittivät pienempien ja suurempien kaupunkien valot. Öinen kaupunki on valoissaan kaunis kaukaa, vaikka levittääkin samalla valosaastetta ympäristöönsä. Newarkista minulla oli jatkolento Washingtoniin. Tunnin kentällä pööpöilyn ja jatkoyhteydelle etsiytymisen jälkeen vielä noin puolen tunnin lento, ja kas olinkin jo perillä. Eikä kellokaan ollut vasta kuin 10.20. Olin jo hotellille päästessäni väsymyksestä tillintallin, mutta kahvin voimalla sain koottua itseni ja lähdin porukan jatkona ihastelemaan National Mallia ja sen lukuisia muistomerkkejä. Räpsin kuvia kuin kunnon turisti ainakin, ja monumentilta toiselle tallustaessa tuli taaplattua kilometritolkulla. Illalla hoidimme vielä virallisen rekisteröitymisen konferenssiin ja kävimme suomiporukallamme syömässä läheisessä intialaisessa ravintolassa. Viinilasilliseni maksoi melkein saman verran kuin ruokani, mutta mitäpä tuosta, onhan nyt sentäs jo puolivuotiskonferenssin aika.
Päivän fiilis on väsynyt. Päivä on tuntunut aivan käsittämättömän pitkältä, ja haluan nyt vain nukkumaan. Huomenna alkaa konffan varsinainen ohjelma, mutta illalle olen sopinut illallistreffit orientaatiotuttujen kanssa. Ihanaa nähdä pitkästä aikaa, ja toisaalta tavata myös uusia ihmisiä. Kunnollinen turistipostaus kuvineen National Mallista seuraa lähiaikoina, pysykää siis linjoilla!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti