Auringonpalvontaa

Perjantai katkaisi pitkän sadeputken ihanalla auringonpaisteella: taivaalla kellui vain muutama hassu pilvenhattara kun kävelin yliopistolle aamulla. Suomen pikkukoe meni hyvin, joten sekä minä että opiskelijani pääsimme hyvillä mielin viikonlopunviettoon. Kirkkaan sään ansiosta Mt. Rainier näkyi taas komeasti taivaanrannassa, ja lämpö houkutteli myös ihmiset ulos kampuksen viheralueille. Livistin yliopistolta heti kiinan tuntini jälkeen kämpille viemään enimmät tavarat pois ja vaihtamaan kevyempää päälle. Ulkona tarkesi hyvin ihan kesävaatteissa: minäkin jätin nahkatakin kämpille ja lähdin kiertelemään U Districtiä shortseissa ja t-paidassa. Yliopistoa ympäröivillä asuinalueilla on paljon opiskelija-asuntoja ja opiskelijoiden kimppakämppiä, ja moni oli kantanut pöydän ja tuoleja tienvarsien nurmikoille aurinkoon. Kampusalueen pohjoispuolella Greek Row'lla musiikki pauhasi: veljes- ja sisarkuntien taloissa oltiin selvästi perjantaifiiliksissä. Tuo Greek Row on etenkin viikonloppuisin ja iltaisin vähän levotonta aluetta, mutta päivällä siellä on mukava kävellä ja katsella veljes- ja sisarkuntien taloja. Valtaosa taloista on rakennettu 1920-luvulla, ja monista muista yliopistoista poiketen UW:n kaikki veljes- ja sisarkuntien talot ovat tiiviinä ryppäänä vain muutaman korttelin alueella lähellä kampusta. "Greek Life" on jäänyt  minulle vähän vieraaksi, mutta veljes- ja sisarkunnat ovat kuitenkin varsin oleellinen osa amerikkalaista yliopistoelämää. Jäsenyyttä on mahdollista hakea undergarduate-opiskelijana ja saatu jäsenyys jatkuu loppuelämän. "Greek Life" ja "Greek Row" viittaavat molemmat järjestöjen nimeämisperinteeseen: muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta järjestöjen nimet koostuvat kahdesta tai kolmesta kreikkalaisesta kirjaimesta. Kiertelin Greek Row'lla aikani ja lähdin sitten suunnistamaan kampuksen halki takaisin the Avelle.

Kirsikankukat ovat muisto vain, mutta onneksi vihertää jo

Mt. Rainier tavoittelee taivaita taivaanrannassa

Kävelin keskusaukion kautta Avelle ja poikkesin huvikseni matkalle sattuneessa secondhandissa. Selasin rekit läpi ja olin jo lähtemässä muualle kun silmiini sattui kivat kesähousut. Housut istuivat kuin hansikas, joten marssin niiden kanssa kassalle. Kotona tutkin housuja vielä tarkemmin ja huomasin, että ne ovat 100% silkkiä! Ei huono löytö siis. Aurinko lämmitti vielä myöhään iltapäivästäkin ihanasti, joten ei ollut ihme että Aven kuppiloiden terassit olivat täynnä. Harkitsin hetken aikaa Starbucksin kohdalla viikonlopun trendijuoman eli Unicorn Frappuccinon tilaamista, mutta päätin vastustaa kiusausta. Pinkki-violetti sokerijuoma oli kaikkialla somessa koko viikonlopun ja jokaisen Starbucksin nurkalla joku kuvasi yksisarviskahviaan. Yksi opiskelijoistani on töissä Starbucksissa, ja hän kirosi koko juoman jo torstaina: juoman makusiirapit ja sokerijauheet tahmaavat kuulemma juomaa tehdessä joka paikan, ja etenkin juoman päälle tuleva sokeripöly leijuu pitkin poikin ja takertuu vaatteisiin, ihoon ja hiuksiin. Muutama barista avautui juoman hirveydestä someenkin. Ällömakean yksisarvisen sijaan join ihan tavalliset kermakahvit kämpillä. Tai no, tavalliset ja tavalliset: lorautin nimittäin kahviini hasselpähkinän makuista Coffee-Matea. Litku ei ole maitoa nähnytkään, sillä se on jonkinlainen kasvirasvavalmiste. Isommissa marketeissa on hyllytolkulla erilaisia "coffee creamereita", eli kahvikermavalmisteita joissa joko on tai ei ole maitoa. Innostuin niitä aikani tuijoteltua huvikseni kokeilemaan tuota hasselpähkinää, joka olikin sitten ihan järkyttävän makeaa. Taidan vastaisuudessa pysytellä ihan siinä tavallisessa kermassa.

Kotimatkalle sattuu yksi talo, jonka ihanan rehevä puutarha levittäytyy kadunkin puolelle. 

Lauantaina ja sunnuntaina sitten satoikin taas. Vietin koko viikonlopun pitkälti neljän seinän sisällä ja elokuvien parissa. Välillä lueskelin kirjallisuuskurssilla tiistaina käsiteltävää romaania. Lauantaina posti toi kenkätilaukseni, ja ai sitä kiukun määrää kun kengät olivat numeroa liian isot. Edelleen ärsyttää ja pahasti. Macy'sin nettiostokset saa onneksi palauttaa myös tavarataloihin, joten kiikutan kengät keskustaan tällä viikolla. Selvitän samalla saisiko kengät vaihdettua numeroa pienempiin, mutta vähän epäilen että käskevät tekemään tilauksen uudelleen netissä. Ja maksamaan siis taas postit ja pahimmassa tapauksessa vähän lisää päälle, sillä kenkien hinta on taas pompannut... Käyn vaikka keskiviikkona selvittämässä asian, toivotaan parasta. Jos en saa kenkiä vaihdettua niin annan olla, onpahan vähemmän tavaraa kannettavana Suomeen. Pakkaaminen aiheuttaakin pientä ahdistusta jo nyt. Viime yönä näin sitten unta, jossa vain pakkasin ja pakkasin ja myöhästyin lennolta koska tavara ei vain loppunut. Heräsin unesta keskellä yötä pää ihan sekaisin ja nukuin loppuyönkin levottomasti.

Päivän fiilis on ihan ok. Tietokoneeni sekoili jotain aamusta, joten suomen tunnille suunnittelemani selkouutisten katsominen ja kuuntelutehtävän tekeminen meni ihan pipariksi. Siinä sitten äkkiä muokkasin tuntia lennosta täyttääkseni nuo ohjelmaan jääneet aukot ja lopputulos oli vähän sinne päin. No, huomenna paremmalla onnella ilman tietokonetta. Miehen kanssa aloimme suunnitella paluuviikolleni pieniä bileitä ja hääsuunnittelukin on ihan aikataulussa.

Arkea vain

Arki rullailee Seattlessa hiljalleen eteenpäin ja ensi viikolla onkin jo taas välikokeiden aika. Saksalaisen nykykirjallisuuden kurssillani ei kokeita olekaan, mutta kiinan kurssista en ole ihan varma. Kurssin suunnitelma ja aikataulu elävät vähän omaa elämäänsä, mutta sisällöt ovat olleen varsin mielenkiintoisia. Kirjallisuuskurssi onkin sitten tiukkaa asiaa nätissä paketissa: vaikka saksaksi opiskelu vaatiikin vähän enemmän keskittymistä, on kurssi aivan mahtava. Valehtelematta se on myös työläs ja välillä kielimuurin vuoksi lievää ahdistusta aiheuttava, mutta aivan mahtava silti. Ja siellä saa taas luennon jälkeen koputella pöytää! Senkin tavan olin jo melkein unohtanut. Juttelin viime luennon tauolla hetken luennoitsijan kanssa ja vakuutin pysyväni mukana vaikka olenkin vähän hiljaisempi tapaus. Ensimmäisen luennon jälkeen kurssilta jättäytyi yksi yleisen kirjallisuustieteen opiskelija pois ilmeisesti kielivaikeuksien takia, joten luennoitsija oli kai vähän huolissaan kuinka pihalla minä olen. Vakuuttelin pysyväni kurssilla loppuun asti ja ymmärtäväni kyllä suurimman osan, vaikka jotkin hienoudet tai vitsit menevätkin vähän ohi. Suomen tunnillakin etenemme hyvää vauhtia: olemme käsitelleet viime viikolla kieliopista muun muassa imperfektin. Tänään kertailimme huomiseen pikkukokeeseen pelaamalla verbilaivanupotusta ja tekemällä suullisia harjoituksia. Ensi viikolla onkin sitten se välikoe ja lisäksi suullinen koe. Tuntuu että oman opetuksen kohdalla aika kuluu aivan liian nopeasti!

Pääsiäsviikonloppu oli täällä pitkälti kuin mikä tahansa viikonloppu lauantain kahta mielenosoitusta lukuunottamatta. Tosin erilaisia protesteja on jo niin tiuhaan tahtiin, että ne alkavat tuntua ihan normaalilta viikonloppuelämältä. 15. huhtikuuta on perinteisesti veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä, ja tämä Tax Day sai ympäri maan ihmiset marssimaan ja osoittamaan mieltään. Marssien syy oli jälleen kukapa muu kuin nykyinen presidentti: monissa mielenilmauksissa vaadittiin Trumpia julkistamaan verotietonsa. Berkeleyssä Trumpia vastustaneet ja kannattaneet mielenosoittajat ottivat lopulta rajusti yhteen, mutta Seattlessa protestin sujuivat rauhallisissa merkeissä. Sää oli ihanan lämmin ja aurinkoinen, ja keskustassa oli muutenkin paljon ihmisiä liikkeellä. Kävin katsomassa iltapäivällä keskustan halki kulkenutta Black Lives Matter -marssia ja piipahdin samalla ruokakaupassa. Illalla lueskelin kirjallisuuskurssin materiaaleja ja katsoin pari jaksoa Great British Baking Show'ta Netflixistä. Sunnuntai sujui yhtä laiskoissa tunnelmissa, sillä sään käännyttyä jälleen sateiseksi pysyin tiiviisti neljän seinän sisällä lukemassa Daniel Kehlmannin Maailman mittaajia. Voisi kai sitä huonomminkin sunnuntainsa viettää.

The Avella on melkein kotimatkani varrella eräs secondhand, jossa olen aikonut piipahtaa jo pidemmän aikaa. Yritän pitää shoppailut minimissä, sillä ylimääräisen tavaravuoren postittelu Suomeen ei ole erityisen houkutteleva ajatus. Tosiasia kuitenkin on, että sekä ballerinani että tennarini alkavat olla tiensä päässä. Joten uudet kengät pitäisi jostain löytää, ja mielellään edullisesti. Kävelin siis kirjallisuuskurssini jälkeen tiistaina Aven seconhandiin ja tutkin kenkävalikoiman läpi. Kenkiä en löytänyt, mutta innostuin liikkeen valikoimasta: toki siellä oli niitä samoja H&M-rytkyjä mitä Suomessakin, mutta lisäksi paljon muuta jännää ja erikoista. Viikonlopulle en ole vielä suunnitellut mitään ihmeempiä, joten taidan suunnata Capitol Hilliin ja kiertää siellä kaikki goodwillit ja secondhandit läpi. Kengät päädyin lopulta tilaamaan Macy'sin verkkokaupasta, jossa oli jälleen joku alemyynti käynnissä. Macy's on kyllä kerrassaan kummallinen kauppa: keskustan tavaratalossa kassat antavat aina jotain kummallisia alennuksia ilman mitään logiikkaa, ja nettikaupassakin on jatkuvasti jokin tarjouskampanja meneillään. Ei sieltä kannata normaalihinnalla ostaa mitään, kun seuravaana päivänä sama tuote saattaa olla yhtäkkiä 50% alennuksessa. Mutta mikäpä siinä, sain haluamani kengät varsin kohtuulliseen hintaan, joten en voi valittaa. 

Tiistaina oli taas pyykkipäivä, ja kun kävelin pihan poikki pyykkituvasta omaan rappuuni näin pihalla kolibrin. Taloyhtiön pienellä pihalla, erityisesti juuri kellarikämppäni ikkunan edustalla, pörrää enenevissä määrin pikkulintuja, ja nyt nähtävästi myös kolibreja. Vihreänhohtoinen kolibri ei ollut juuri peukaloani suurempi, ja se sujahti salamana naapurin kukkapuskiin piiloon kun satuin sen kohdalle. Google tiesi kertoa, että Washingtonissa tavataan neljää eri kolibrilajia, joista kaksi viihtyy Kaskadien länsipuolella ja kaksi itäpuolella. Toinen läntisistä lajeista viihtyy alueella vuoden ympäri, ja luulen pikaisen googlailun perusteella nähneeni juuri tämän Seattlessa talvisinkin viihtyvän rubiinipartakolibrin. Pitääpä pitää silmät auki jos näkisin linnun vielä uudelleen. Pääsiäisen alla näin yliopistolla yllättäen kaniininkin: pieni harmaanvalkea pupu hyppi ohitseni puskasta toiseen kun juoksin toimistolta pitämään suomen tuntia. Pupu pääsi yllättämään, sillä normaalisti kampuksella vilistää vain lihavia oravia. Mitä lie pääsiäsasioita pupu oli toimittamassa, mutta minua kohtaaminen hymyilytti pitkälle iltapäivään. 

Päivän fiilis on hyvä. Mies pisti hääkutsut postiin alkuviikosta ja osa on jo mennyt perillekin. Siskoilla on ilmeisesti kova suunnitteluvimma päällä, pitäisi skypetellä vielä työnjaosta ja tekemättöistä hommista. Ikävä kotiin Tampereella tahtoo välillä vaivata, mutta toisina päivinä haluaisin vain jäädä tänne. Ideaalitilanne olisi saada se mies tänne, mutta eipä tuo taida kovin realistinen haave olla. Päivä kerrallaan siis eteenpäin. Suomen tunnit pitävät hyvin arjessa kiinni ja ensi viikon tunneista olen poikkeuksellisesti suunnitellut osan jo nyt. Yleensä mietin alkuviikon tunnit aina edeltävänä perjantaina, mutta koska huomenna pidän pikkukokeen ajattelin suunnitella saman tien jo ensi viikonkin alkuun. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja ajoissa suunniteltu on yhtä kuin vapaa viikonloppu. Tiistainen pyykinpesu nielaisi viimeiset neljännesdollarini, joten nyt pitäisi hopusti keräillä niitä taas lisää seuraavaa pyykkipäivää varten. Pienempiä hiluja minulla olisi kyllä purkillinen, mutta koneet eivät ota muita kuin neljännesdollareita. Eikun rikkomaan dollarin seteleitä välipala-automaateilla siis ja tyhjentämään maattien kolikkovarastot... Tänään piti mennä opiskelijporukalla taas yksille,  mutta homma taisi kuivahtaa jostain syystä kasaan. Ehkä sitten ensi viikolla paremmalla onnella ja innostuneemmalla porukalla. 

Center of the Universe

Viimeisen kuukauden aikana viikonloput ovat olleet suorastaan yllättävän aurinkoisia ja lämpimiä. Viikolla on lähinnä satanut, ja esimerkiksi tänään heikon auringonpaisteen lomassa satoi sekä vettä että rakeita. Siskojen vierailuviikollakin osui lauantaille ihanan aurinkoinen päivä ja käytimmekin sen Seattlen eläintarhaan tutustumiseen. Instagramissani (@sirkutin) on muutama kuva eläimistä, joskin suosikiksemme taisi nousta ihan tavallinen orava jonka yllätimme varastelemasta ruokaa jonkun lastenvaunuista. Pullea orava kävi varsin kokeneen näköisenä hakemassa vaunuparkkiin jätetyistä vaunuista pussillisen naksuja ja suolakeksejä. Onnistuneen ryöstöretken jälkeen se pisteli ne parempiin suihin läheisessä pusikossa. Sunnuntain valjetessa taas ihanan aurinkoisena mietiskelin siis mahdollista ohjelmaa päivälle: tuntui väärältä vain istua kököttää sisätiloissa. Harkitsin ensin Seattlen akvaariota, mutta päädyin lopulta ilmaiseen ja vähän helpompaankin vaihtoehtoon: Fremontiin. Kävin siis sunnuntaina pitkästä aikaa ihan vain kävelyllä ja ihmettelemässä eri kaupunginosaa. Lauantai oli vilahtanut ohi melkein liiankin nopeasti, ja koska olin lähinnä tuijottanut Netflixistä the Great British Baking Show'ta, tuumin pienen jaloittelun tekevän varmasti ihan hyvää. Normaalisti tulee myös taaplattua lähinnä tuota lyhyttä välimatkaa yliopistolle tai ruokakauppaan. Nappasin siis bussin lähipysäkiltä Fremontiin ja kävin katsomassa miltä universumin keskipisteessä näyttää.

Olen Fremontissa pyörähdellyt tasaiseen tahtiin, mutta useimmin lähinnä yöelämän perässä. Fremontissa on muun muassa se ulkoa perin vaatimattoman näköinen pikkupaikka, joka on täynnä flippereitä. En muista olenko siitä kirjoitellut, mutta siellä olen muutaman kerran käynyt: hauska paikka viettää iltaa, vaikka flippereistä lähtevä kilinä ja kolina tekeekin keskustelusta välillä vähän vaikeaa. Sunnuntaikävelyyni sisällytin baarien sijaan Fremontin nähtävyyksiä. Fremontissa on oma hauska tunnelmansa, joten pelkkä joutilas haahuilukin on siellä elämys. Hyppäsin bussista pois George Washington Memorial Bridgen alla olevalla pysäkillä ja kävelin lyhyen matkan mäen päälle katsomaan Fremontin peikkoa. Sillan alla on suuri peikkopatsas, joka puristaa kädessään Volkswagen kuplaa. Patsaan inspiraationlähde on satu kolmesta pukista, mutta pukkien sijaan tämä peikko hamuaa yltä kulkevalta sillalta autoja. Satu kolmesta pukista on muuten norjalaista alkuperää, joten patsas on jälleen yksi hyvä esimerkki skandinaavistesta perinteesta Seattlessa. Sen ulkonäkökin muistuttaa vähän norjalaisen kuvittajan Theodor Kittelsenin peikkoja.

En ollut ainoa sunnuntaikävelylle lähtenyt!

Joku on käynyt piirtämässä peikkoparan partaan.

Peikon luota lähdin kävelemään kohti Fremontin keskustaa. Matka varrelle sattui pian toinen kuuluisa patsas, jolla on mielenkiintoinen historia. Eräs washingtonilainen englannin opettaja löysi viisimetrisen Lenin-patsaan 90-luvun alussa silloisesta Tšekkoslovakiasta, ja pitkällisten neuvottelujen jälkeen hän sai ostettua sen ja tuotua Yhdysvaltoihin. Patsas pystytettiin alunperin nykyisen Slovakiaan Popradiin vuonna 1988, mutta seuraavana vuonna alkaneen samettivallankumouksen aikana se poistettiin ja unohdettiin romuvarastoon. Patsaan ostanut Lewis Carpenter suunnitteli patsasta slovakialaisen ravintolansa vetonaulaksi, mutta hänen menehdyttyä auto-onnettomuudessa vuonna 1994 patsas päätyi lopulta Fremontiin. Valtava Lenin on herättänyt vastustusta ja pahennusta vuosien saatossa, mutta siitä on myös tullut tärkeä osa Fremontin vähän vinksahtanutta luonnetta. Patsasta koristellaan usein erilaisten tempausten aikana, ja viime viikolla patsaan kasvot oli kuulemma maalattu oranssilla maalilla. Ei ole kovin vaikeaa päätellä, minne piikki oli suunnattu.

Lenin-patsaalta kävelin vielä katsomaan parin korttelin päässä olevaa rakettia, jota voinee pitää Fremontin maamerkkinä. Armeijan ylijäämästä tuunattu raketti oli aiemmin esillä Belltownissa armeijan ylijäämää myyvässä liikkeessä, kunnes 90-luvun alussa liike meni konkurssiin ja raketti löysi uuden kodin Fremontista. Romuvarastosta löytynyt viisimetrinen Lenin ja armeijan ylijäämästä tuunattu raketti kiteyttävät mielestäni hyvin kaupunginosan luonteen: Fremontissa on jotain perin viehättävää kaikessa omalaatuisuudessaan, vaikka paikka onkin ilmeisesti hipsteriytynyt kovalla vauhdilla. Hipsteriä tai ei, Fremontissa on omanlaistaan tyyliä. Rakettia ihmeteltyäni pyörähdin vielä muutamassa pikkukaupassa ennen kuin suuntasin takaisin bussipysäkille ja kotiin. Hajamielisyyttäni nousin  tosin väärään bussiin, ja huomasin erheeni vasta kun bussi oli jo tukevasti matkalla kohti pohjoista ja Wallingfordia. Isosiskoni joskus viisaasti totesi, että kaikkialta pääsee kaikkialle, joten päätin ottaa mokastani hyödyn irti ja käväisin Wallingfordissa ruokakaupassa ennen kuin kävelin kotiin. Olisin päässyt toki bussillakin, mutta koska sää oli ihanan leppeä päätin kävellä. 

Strategiset mitat: korkeutta noin viisi metriä ja painoa yli seitsemän tonnia.

Loppuillan korjailinkin sitten kokeita ja valmistelin seuraavan viikon tunteja. Ilta venähti vähän pitkäksi kun unohduin katsomaan Netflixistä elokuvaa, mutta maanantain herätys kävi onneksi suhteellisen kivuttomasti. Osasyy oli varmasti se, että mies oli käynyt hakemassa hääkutsut painosta ja tilaamani kakkukoristeen postista, ja laittanut molemmista kuvaa whatsappiin. Nyt kelpaa fiilistellä kun kutsut ovat pian postissa! Päivän aikana viestittelimme vielä muista käytännön asioista ja nyt juhlien musiikkipuolikin alkaa olla paketissa. H-hetkeen onkin enää alle sata päivää aikaa, joten onko mikään ihme että huomaan roikkuvani Facebookin hääryhmässä tasaiseen tahtiin? Kutsut lähtevät vihdoin postiin tällä viikolla, joten häänettisivukin on viilattava julkaisukuntoon viikonloppuun mennessä. Häähörhöilyn ohessa yritän muistaa tehdä kiinan kurssin kotitehtävät ja lukea kirjallisuuskurssin materiaalit ajoissa. Molemmat kurssit ovat toistaiseksi ihan tosi mielenkiintoisia ja työmääräkin vaikuttaa ihan sopivalta näin viimeiseen jaksoon. Suomen kurssilla pidin perjantaina jo ensimmäisen pikkukokeen, ja muutenkin olen päässyt hyvään rytmiin opetuksessa. Tänään pääsimme aloittamaan toisen kirjan, Suomen mestari 2:n, joten pysähdyin hetkeksi selailemaan vanhoja suunnitelmiani: tuntuu hullulta että olemme ehtineet jo niin paljon. Opiskelijat puhuvat rohkeasti suomea tunneilla ja myös vapaamuotoisesti keskenään ennen tunnin alkua; olen niin ylpeä pienestä porukastamme! 

Kiinan oraakkeliluukirjoitusta kilpikonnan vatsaluussa ja merkkien jäljennöksiä kotitehtävänä.

Päivän fiilis on hyvä. Kävin viime tiistaina norjan TA:n kanssa Amorphiksen keikalla ja ilta ei olisi juurikaan voinut olla parempi. Opetus ja opiskelu sujuvat ja häiden järjestely etenee.  Paikallinen Fulbright-yhdistys järjestää toukokuun alussa retken Snoqualmien vesiputoukselle ja ilmoittauduin jo mukaan. HInta oli naurettavan halpa, vain viisi dollaria, ja ehdin syksyllä harmitella useamman kerran miksi en ollut ajoissa ilmoittautumassa kun FIUTS järjesti retken putoukselle. Nyt siis varasin paikkani heti ettei tarvitse harmitella jälkikäteen. Snoqualmien putous on ihan itsessään jo hieno nähtävyys, mutta vielä enemmän se vetää turisteja Twin Peaksin takia: putous on nimittäin se Twin Peaksin vesiputous ja putouksen päällä oleva hotelli Salish Lodge & Spa Twin Peaksin Great Northern Hotel (tai ainakin sen ulkopuoli). Retki putoukselle ei voisi juuri osua parempaan aikaan: alkaahan Twin Peaks taas nyt toukokuussa. Sitä odotellessa taidan keittää kahvit ja syödä vähän piirakkaa. 

Kevättä rinnassa

Hartaasti odotettu kirsikkapuiden kukinta on vihdoin huipussaan. Kukinta alkoi varovaisesti jo spring break -viikolla, ja samalla kun käytin siskoja katsomassa työhuonettani saimme nautiskella alkavasta kukinnasta melkein keskenämme. Kampus kun oli lomaviikon takia lähes autio. Kevätjakson ensimmäisellä viikolla tilanne onkin sitten oikeastaan täysin päinvastainen: the Quad on tupaten täynnä kukkia ihailevia ja valokuvaavia ihmisiä. Tällä jakson ensimmäisellä viikolla kevät selvästi vihdoin saapui Seattleen, ja viime viikkoon mahtuikin useampi ihanan poutainen päivä. Poutapäivät jatkuvat myös tällä viikolla, joten hiljalleen alan uskoa talven harmauden väistyneen. 

Tässä viikon aikana on ollut myös paljon hääasiaa tehtävälistalla, ja äidin oppien mukaan ne on hoidettu peruna kerrallaan. Viimeisin peruna ovat olleet ne kutsut: sain vihdoin mallin ja tekstit valmiiksi. Luetutettuani kutsut vielä siskoilla ja äidillä laitoin ne miehelle, joka puolestaan toimitti ne edelleen tädilleen painoon. Sähköpostistani unohtui kutsujen lukumäärä ja paperitoiveet, joten jouduin vastailemaan miehen tarkentaviin kysymyksiin keskellä yötä whatsappissa. Hänen onnekseen en jostain syystä saanut millään nukuttua ja pystyin vastaamaan heti niihin kolmen aikoihin aamuyöstä kilahtaneisiin viesteihin. Olen samalla kerännyt osoitelistaa ja perjantaina tilasin postimerkit valmiiksi postitusurakkaa varten. Floristikin otti yhteyttä pienen odottelun jälkeen ja tarjous yllätti positiivisesti. Päädyin muun muassa siskojen vinkkailujen kautta Nokian Kukkaputiikkiin, missä meille ilokseni oli juuri vielä tilaa varauskalenterissa. Ainakin tämän lyhyen sähköpostittelun perusteella he ymmärtävät mitä haen takaa, ja se rauhoittaa kummasti etämorsion mieltä. Jotenkin tämä kutsuasia ja muu häähörsellys on ihanuudestaan huolimatta nyt imaissut kaikki mehut, minkä seurauksena tänään olen kärsinyt inhottavasta hälläväliäolosta. Mikään ei oikein kiinnosta tai huvita vaikka töitä olisi. Kaipa tämä tästä, peruna kerrallaan edelleen sitkeästi eteenpäin. Kurssini onneksi vaikuttavat hyvinkin mielenkiintoisilta tässä jaksossa, ja ainakin toistaiseksi myös työmäärältään kohtuullisilta.

Facebook alkaa hiljalleen täyttyä takaisin kotiin suuntaavien FLTA:iden päivityksistä. Tuntuu ihan hullulta, että osa on jo lähdössä kotiin kun minulla on vielä kaksi kuukautta jäljellä! Olin ilmeisesti viimeisiä tositoimiin päässeitä, joten onhan vain luonnollista että lopettelenkin viimeisten joukossa. Tämä haikeiden päivitysten lukeminen ei kuitenkaan tee ollenkaan hyvää, ja tänään onkin taas ollut vähän ikäväpäivä. Onneksi vain ihan vähän. Huomenna pääsen karkottamaan viimeisetkin ikävän rippeet Amorphiksen keikalla: norjan TA kysäisi viime viikolla kiinnostaisiko minua lähteä mukaan, ja koska sosiaalinen elämäni ei ole viime aikoina ollut mitenkään erityisen vireää, suostuin enemmän kuin mielelläni. Pitää siis urakoida vielä tänään tai huomenna iltapäivällä kotitehtävät keskiviikon kiinan kurssilleni. Otin tähän jaksoon vain kaksi kurssia, joista toinen on taas undergraduate-tason kurssi. Ungergraduate-tasolla opiskelen kiinan oraakkelikirjaimistoa, ja graduate-tasolla saksalaista nykykirjallisuutta. Kielipäälle on siis töitä tässä jaksossa!

Siskojen shoppailuhimo oli tarttuvaa laatua, ja vaikka olenkin melkoinen tyhjätasku nyt kotiinpaluun lähestyessä, saatoin ehkä itsekin sortua vähän shoppailemaan. Perustelin ostokseni sillä, että ne olivat edullisempia kuin Suomessa ja että niitä ei oikeastaan ehkä edes saa Suomesta. Lisäksi ajattelin että kaipaan pientä hemmottelua pitkällisen vyön kiristämisen jälkeen. Menin siis Macy's:in nettikauppaan ja ostaa pasautin kaksi laukkua. USP:n piti toimittaa ne tänään, joten päivystin iltapäivän kämpillä toimitusta ja lähetin soittoa. No kuinkas ollakaan, lähetti oli käynyt vain liimaamassa ulko-oveen lapun jossa oli nouto-ohjeet. Kiitti vaan. Nettishoppailu on sujunut täällä pääasiassa aivan ihanan helposti, mutta sitten välillä on näitä kun paketti pyörii ties missä ja lähettiä ei ehkä vain kiinnosta. FedEx oli aivan pohjanoteeraus ja jouduin järjestelemään pakettini noudon lopulta neljän päivän puljaamisen jälkeen asiakaspalvelun kanssa, kun taas USPS on onnistunut toimittamaan paketit aina joko tonttia ympäröivän aidan ulkopuolella oleviin postilaatikoihin tai peräti aidan sisäpuolelle rapun eteen. UPS:in lähetti oli päässyt aidan sisäpuolelle, mutta ei kuitenkaan ollut vaivautunut soittamaan ja ilmoittamaan toimituksesta. Joskus ne siis soittavat ja joskus näköjään eivät. No jaa, eipä tuo onneksi suuri ketutuksen aihe lopulta ollut, sillä lähetti jätti paketin The Aven varrella olevalle kioskille. Käyn nappaamassa sen sieltä huomenna kotimatkalla mukaani. Postin kulku se on jännittävä asia, ja jännityksellä odotan myös niiden hääkutsujen perillemenoa. Facebookin Häät2017!-ryhmässä on usemapi morsio kertonut kuinka kutsut ovat  joko menneet pahasti myöhässä perille, eivät ole menneet perille ollenkaan, tai ovat palautuneet silppuna postin pahoittelukuoressa takaisin lähettäjälle. Kiitos posti kun nostat hintoja taas ja olet yhtä luotettava kuin Seattlen sääennuste.

Päivän fiilis on ihan ok. Vähän on jotenkin vetämätön olo nyt tänään. Viime viikolle osui sen häähössötyksen lisäksi paikallisten verolappujenkin täyttely, ja se olikin sellaista puuhaa jonka manasin alimpaan tuonelaan useamman kerran. Ja minä sentään en edes itse täytä sitä varsinaista veroilmoitusta! Toimitin tarvittavat paperit IIE:lle, ja nyt vain odottelen mitä tapahtuu. Papereiden toimittamisen deadline oli kuun viimeinen päivä, ja 30.3. muistin että yhteen papereista tarvitaan notaarin allekirjoitus. Torstaisin minulla ei onneksi ole kuin aamulla suomen tunti, joten juoksin suoraan yliopistolta UPS:in myymälään hakemaan allekirjoituksen ja takaisin yliopistolle skannaamaan lomakkeen IIE:lle. Ehdin siis jopa päivän etuajassa papereineni. Ihaninta tässä verosykkyrässä lienee se, kuinka sama homma on edessä myös ensi vuonna. On tämä amerikkalainen byrokratia oikeasti ihan omassa luokassaan aina välillä. Huomenna pääsen onneksi tuulettumaan sinne Amorphiksen keikalle, ja on se suomen kurssin opettaminenkin taas aika mukavaa. Aamutuntejamme oli ehtinyt tulla jo ikävä.