Tässä taannoin kun tuijottelin kellarikämppäni ikkunasta Seattlen harmaata taivasta ja edestakaisin juoksevien naapureiden jalkoja, ymmärsin ohittaneeni ihan huomaamatta jonkinlaisen virstanpylvään: tästä uudesta elinpiiristäni, päiväjärjestyksestäni, ihmisistä ja muusta on tullut tavallista. Ensimmäisten kuukausien ihmetys on tiessään ja tilalle on astunut sellainen tasainen ja ennustettava päivästä toiseen elely. Ihan mukavaa toisaalta, kukapa sitä koko ajan jaksaisi ihmeissään olla. Olin jo tyystin vajoamassa suloisiin arjen rutiineihin, kun kaikki heittikin jälleen ympärilläni kuperkeikkaa: viimeinen viikko on ollut kaikkea muuta kuin harmaa tai tavallinen. Viime viikon perjantaina Trump vannoi presidentinvalansa ja viimeisen viikon tuore presidentti on pysynyt tasaisesti otsikoissa pääasiassa ei-niin-imartelevissa yhteyksissä. Muun muassa valkoisen talon nettisivujen uudistus, valatilaisuuden katsojamäärä, "vaihtoehtoiset faktat" ja #badasslands ovat puhuttaneet viimeisen viikon aikana. Heti perjantaina Seattle täyttyi mielenosoituksista ja myöhään illalla yliopistolla mielenilmaus yltyi paikoin väkivaltaiseksikin. Protestien kohde oli yliopiston republikaaniopiskelijoiden järjestämä tilaisuus, johon oli kutsuttu puhujaksi Milo Yiannopoulos (jota Nyt muuten tituleerasi "Amerikan Tynkkyseksi", juttu täällä). Yliopiston keskusaukiolle kerääntyi satoja ihmisiä ja Trumpin/Yiannopoulosin kannattajien ja vastustajien välille syntyi nopeasti sanaharkkaa. Paikalla oli poliiseja mellakkavarusteissa, mistä huolimatta illan aikana lentelivät niin kivet kuin maalilla täytetyt ilmapallotkin. Illan aikana sattui myös ampumavälikohtaus kun Trumpin kannattaja ampui Yiannopoulosta vastaan protestoinutta miestä. Ampuja ilmoittautui itse poliisille illan aikana ja vetosi itsepuolustukseen. Muuten sekä erilaiset mielenilmaukset että Trumpin kannattajien tapahtumat sujuivat Seattlen poliisin mukaan rauhallisesti. Itse pysyin yliopistolta kotiin päästyäni visusti neljän seinän sisällä ja kuuntelin U Districtin yllä lentävien uutis- ja poliisihelikoptereiden pörinää pitkälle iltaan.
Lauantaina Seattlessa järjestettiin DCn naisten marssin sisartapahtuma, joka keräsi keskustaan valtavat joukot marssijoita. Osallistujamäärän arviot vaihtelevat 100 000 ja 130 000 välillä, eli paikalle saapui noin tuplamäärä odotettuun 50 000 verrattuna. (EDIT: marssijoita on arvioitu olleen jopa 175 000!) Marssi sujui pääosin rauhallisesti ja ainakin oman kokemukseni mukaan tunnelma oli hyvin positiivinen koko tapahtuman ajan. Paikalla oli paljon perheitä ja ihmisiä laidasta laitaan. Marssilla oli sen suunnittelun alkuvaiheessa tarkoitus nostaa esille lähinnä naisten oikeuksia, mutta se laajeni nopeasti kattamaan myös muiden ryhmien, kuten värillisten (people of color/POC), sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sekä maahanmuuttajien, oikeuksien edistämisen. Marssi sai runsaasti positiivista mediahuomiota, mutta sitä on myös kritisoitu (kritiikkiä myös täällä). Monen oikeuksiensa puolesta jo pitkään taistelleen pelkona on, että lauantain innostus jää lyhytaikaiseksi: tyytyväiset valkoiset cis-sukupuoliset heteronaiset mirripipoissaan voivat palata mukavasti päiväjärjestykseensä ja taputella itseään selkään nyt kun ovat harrastaneet vähän kansalaisaktivismia. Syvä rotujako on edelleen todellisuutta Yhdysvalloissa, ja moni kysyykin nyt, missä naisten marssin liikkeelle saamat ihmismassat olivat Black Lives Matter -protestien aikaan tai kun Standing Rockin mielenosoittajat kaipasivat tukea. Erilaisia mielenilmauksia on suunnitteilla pitkin kevättä ja vain aika näyttää, kuinka moni naisten marssin osallistujista koki pidempiaikaisen herätyksen kansalaisaktivismiin ja näkemään myös omien ympyröidensä ulkopuolelle.
Lauantaina Seattlessa järjestettiin DCn naisten marssin sisartapahtuma, joka keräsi keskustaan valtavat joukot marssijoita. Osallistujamäärän arviot vaihtelevat 100 000 ja 130 000 välillä, eli paikalle saapui noin tuplamäärä odotettuun 50 000 verrattuna. (EDIT: marssijoita on arvioitu olleen jopa 175 000!) Marssi sujui pääosin rauhallisesti ja ainakin oman kokemukseni mukaan tunnelma oli hyvin positiivinen koko tapahtuman ajan. Paikalla oli paljon perheitä ja ihmisiä laidasta laitaan. Marssilla oli sen suunnittelun alkuvaiheessa tarkoitus nostaa esille lähinnä naisten oikeuksia, mutta se laajeni nopeasti kattamaan myös muiden ryhmien, kuten värillisten (people of color/POC), sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sekä maahanmuuttajien, oikeuksien edistämisen. Marssi sai runsaasti positiivista mediahuomiota, mutta sitä on myös kritisoitu (kritiikkiä myös täällä). Monen oikeuksiensa puolesta jo pitkään taistelleen pelkona on, että lauantain innostus jää lyhytaikaiseksi: tyytyväiset valkoiset cis-sukupuoliset heteronaiset mirripipoissaan voivat palata mukavasti päiväjärjestykseensä ja taputella itseään selkään nyt kun ovat harrastaneet vähän kansalaisaktivismia. Syvä rotujako on edelleen todellisuutta Yhdysvalloissa, ja moni kysyykin nyt, missä naisten marssin liikkeelle saamat ihmismassat olivat Black Lives Matter -protestien aikaan tai kun Standing Rockin mielenosoittajat kaipasivat tukea. Erilaisia mielenilmauksia on suunnitteilla pitkin kevättä ja vain aika näyttää, kuinka moni naisten marssin osallistujista koki pidempiaikaisen herätyksen kansalaisaktivismiin ja näkemään myös omien ympyröidensä ulkopuolelle.
Pinkeistä pipoista hattaraunelmiin: häähössötys on ottanut nyt oikein tosissaan tulta alleen ja viimeisten viikkojen aikana ei ole ollut oikeastaan päivääkään ilman jotain häihin liittyvää. Niin se sisäinen bridezillani nostaa päätään hitaasti mutta varmasti. Kutsujen suunnittelu on roikkunut tehtävälistalla viime syksystä asti, mutta nyt laitoin suunnittelutyön oikeasti käyntiin. Etsyn ja blogien selailun jälkeen latasin ihan näppäränoloisen suunnitteluohjelman, ostin Etsystä mieleiset kuvitukset ja sorvasin kutsun suurinpiirtein valmiiksi. Ainoa harmaita hiuksia aiheuttava osa oli kutsuun liitettävä runo: en halua mitään ylettömän siirappista lässyä, mutta toisaalta runon poisjättäminenkään ei ole vaihtoehto. Suuri osa netissä keskustelupalstoilla ja blogeissa ehdotelluista runoista on suorastaan yli-imeliä, ja sitten on niitä, noh, vähän masentavampia rakkausrunoja. "Kaikki rakkausrunot on aina joko lässyjä, härskejä tai sit sellasia raadollisia, missä erotaan tai vähintäänkin mies hakkaa" tiivisti muuan ystävä, enkä voi olla eri mieltä. Sama ongelma tuntuisi olevan myös ah niin romanttisissa rakkaustarinoissa. Googlasin tunnettuja kirjallisia ja myyttisiä rakkaustarinoita, ja melkein kaikissa oli joko ankea loppu tai muuta epäilyttävää: Romeo ja Julia: molemmat kuolevat; Tristan ja Isolde: molemmat kuolevat suruun; Daisy Buchanan ja Jay Gatsby: pakkomielle ei ole romanttista; Catherine ja Heathcliff: katkeruutteen päätty tämäkin; Pieni merenneito ja prinssi: Disneyllä on toki sokerinen loppu, mutta satusetä Andersenin versio onkin jotain ihan muuta. Tämäkin lista esimerkiksi on osittain ihan kummallinen, kenen mielestä Anna Karenina on muka ihana rakkaustarina? Noh, onhan siellä Kitty ja Levin, myönnetään. Mutta Vaarallisia suhteita, miksi se on tuolla listalla? Ajattelin ensin nimetä pöydät numeroinnin lisäksi kuuluisien pariskuntien mukaan, mutta alan tulla toisiin ajatuksiin noita listoja selailtuani... Runoasia onneksi ratkesi lopulta kun päädyin käyttämään yhtä Saarikosken runoa, jonka olin napannut talteen jo joskus vuosi sitten. Ehkä laitan runonpätkiä pöytiinkin, saa nähdä.
Häähössötyksen lisäksi olen nyt päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja naputtaa sen gradun valmiiksi. Ilmeisesti on turhaa odottaa sen kirjoittavan itse itsensä, joten laadin kalenteriini nätin aikataulun itselleni: tästä lähtien viikko-ohjelmaani kuuluu opetuksen ja luentojen lisäksi myös gradun kirjoittamista. Ja nyt kun saatan asian julkiseksi en voi enää perääntyäkään. Olisihan se noloa tällaisen julkisen julistuksen jälkeen olla tekemättä mitään. Ensi viikolla on hyvä aloittaa, sillä laitokselle tulee vieraileva luennoitsija Suomesta, ja hän opettaa vierailunsa ajan myös minun alkeiskurssiani. Saan siis koko viikon vain seurailla opetusta. Ensi viikolla minun on myös naputettava ainakin yksi minianalyysi skandinaavisen lastenkirjallisuuden kurssille. Tämä talvijakso tuntuu etenevän aivan liian nopeasti, ja jos en nyt naputa esseitäni aikataulussa olen ihan oikeasti lirissä.
Päivän fiilis on hyvä mutta väsynyt. Nukuin aamulla melkein pommiin ja koko päivä on mennyt jotenkin puoliteholla. Ruokakaupassa pitäisi taas käydä ja pyykkiäkin pestä. Stipendini toisen erän siirtäminen suomalaiselta tililtäni amerikkalaiselle tililleni tuotti hieman ongelmia, mutta sain vihdoin rahat liikkeelle. Nyt pitäisi sitten vastustaa kiusausta tuhlata alemyynneissä helmikuun ruokabudjetti.
Päivän fiilis on hyvä mutta väsynyt. Nukuin aamulla melkein pommiin ja koko päivä on mennyt jotenkin puoliteholla. Ruokakaupassa pitäisi taas käydä ja pyykkiäkin pestä. Stipendini toisen erän siirtäminen suomalaiselta tililtäni amerikkalaiselle tililleni tuotti hieman ongelmia, mutta sain vihdoin rahat liikkeelle. Nyt pitäisi sitten vastustaa kiusausta tuhlata alemyynneissä helmikuun ruokabudjetti.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti