Tulevaisuudensuunnitelmia

Taas pyörähti uusi viikko käyntiin. Mielenosoitukset ja protestit jatkuvat edelleen ympäri kaupunkia ja uusia tapahtumia syntyy jatkuvasti Facebookiin. Viikonloppuna Trumpin maahantulokieltoa vastustettiin muun muassa Sea-Tacin lentokentällä ja tänään myös yliopiston keskusaukiolla. Vastaavia protesteja on ympäri maata (ja myös rapakon takana mm. Lontoossa ja Manchesterissa), eikä niille ole näkyvissä loppua ainakaan ihan heti. Maahantulokielto on herättänyt huolta myös meidän FLTA-stipendiaattien facebook-ryhmässä; erityisesti Lähi-idän maista kotoisin olevat ovat aiheellisesti huolissaan tilanteen kehittymisestä. Vähän irvokkaanakin kontrastina kollegoiden huoliin varasin lauantaina viikonloppureissun Kanadaan. Näin ne omat etuoikeudet konkretisoituvat ja lyövät vasten kasvoja. Mikä minulle on pikkujuttu, on irakilaiselle kollegalleni yhtäkkiä täysi mahdottomuus.

Kevätjakson kurssitarjonta on esillä jo netissä ja selailin tänään aikani kuluksi valikoimaa. Tarjolla olisi useampi mielenkiintoinen kirjallisuuskurssi, joista johtui jälleen mieleeni se sivuainegradu. Siitä asti kun vaihdoin pääaineeni Suomen kirjallisuudesta suomen kieleen, olen tasaisin väliajoin pyöritellyt mielessäni sivuainegradun tekemistä. Kirjoitin kanditutkielmat sekä kirjallisuuden että suomen puolelle, ja jotenkin houkuttaisi sama symmetria maisteritasollakin. Ehkä se olisi myös eduksi työmarkkinoilla? Jos, ja toivottavasti kun, saan hyväksiluettua joitakin täällä tekemiäni kursseja, ei minulta puuttuisi syventävistä kuin muutama hassu kurssi! Sen seminaarin ja tutkielmapiirin ja itse tutkielman lisäksi tietenkin... Luulen, että tämä on nyt osittain jotain opiskeluajan lopun lähenemisestä johtuvaa oireilua. Eihän se nyt ihan tervettä ole miettiä sivuainegradua kun se pääaineen gradukin on vielä vahvasti työn alla. Yliopistolla on vain niin mukavan turvallista. Ja opiskelu on kivaa: aina on tarjolla jotain uutta ja mielenkiintoista. Toisaalta olen kyllä nyt nämä viimeiset kaksi lukuvuotta jo pitkittänyt valmistumistani melko lahjakkaasti pakenemalla kahdesti ulkomaille. Ehkä se olisi aika vain myöntää näiden opiskelujen nyt toistaiseksi olevan tässä, kirjoittaa se gradu loppuun, tehdä pedagogiset ja ottaa paperit ulos. Varaan kuitenkin vielä täksi kevääksi itselleni oikeuden opiskella jotain ihanan turhaa, esimerkiksi khmerin alkeiskurssi sopisi aika nätisti kalenteriini. Ja kielten opiskeluhan ei itseasiassa edes ole turhaa, sillä mistäpä sen tietää jos vaikka joskus käyn Kambodžassa. Eikös turisteja aina kehoiteta opettelemaan edes perusfraasit kohdemaan kielellä? 

Mako pääsi örkkiä karkuun, mutta minun on kai vain annettava periksi ja ruvettava aikuiseksi.

Kurssien selailun lisäksi pläräsin netistä mahdollisia kesätyöpaikkoja ja ihan mielenkiinnosta myös avoimia äidinkielen/S2-opettajan paikkoja. Kesätyön hakemisesta tulee tavallistakin rasittavampi projekti nyt kun palaan takaisin vasta kesäkuun puolella. Heittelen hakemuksia menemään kuitenkin, eipä se muu auta. Ja hakematta nyt ei ainakaan töitä heru. Työnhakuun on aktivoiduttava muutenkin tosissaan kun paluuni lähestyy: opintotuet on nyt käytetty ja leivän syrjässä olisi siis pysyttävä muilla keinoin. Kai sitä siksikin olisi vihdoin hyvä saada se tutkinto pakettiin ja sanoa näkemiin yliopistolle. Ainahan sitä voi mennä avoimeen tai kansalaisopistoon tyydyttämään valmistumisen jälkeisiä opiskeluhimoja. Ja sitten kun on se tutkintopaperi kädessä pääsen kilpailemaan kunnolla niistä opettajan töistä: täällä omien kurssien opettaminen on vain vahvistanut kutsumusta alalle. En nyt vielä ota kesätöistä kummempaa pulttia; parempi keskittyä ensin hoitamaan tonttinsa hyvin täällä. Opetus sujuu nyt oikein hyvällä tahdilla ja opiskelijat edistyvät vauhdilla. Olen nyt aloittanut ajoissa jo seuraavan jakson suunnittelun, sillä haluaisin sisällyttää siihen jonkin koko kurssin kestävän projektin. Mietin myös vaihtoehtoa niille jatkuville pikkukokeille.  Etenkin viron TAlta olenkin saanut hyviä ajatuksia asiaan.

Tammikuu alkaa olla lopuillaan ja sää on kääntynyt lämpimämpään suuntaan. Koska viime perjantaina oli lämmintä jo yli kymmenen astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, koin sopivaksi kaivaa nahkatakin taas esiin. Tälle pimeän pohjolan kasvatille koitti kevät nyt! Kun kevät tästä tosissaan etenee pitänee ehkä kehitellä joku vaihtoehto nyt päässä tiukasti pysyvälle baskerille. Seattle spirit on kai tarttuvaa lajia, sillä itsepäisesti kieltäydyn hankkiutumasta sinne kampaajalle vaikka hiuksisto muistuttaa lähinnä epämääräistä moppia. Koska moppitukka kuitenkin häiritsee sen verran etten kehtaa kulkea ilman päähinettä ihmisten ilmoilla, on pian alettava kehittelemään jotain huiviviritelmiä. Huiveja onneksi löytyy jos jonkinlaista, ja äitikin lohdutti että erilaiset huiviviritykset ovat aina näyttäneet hyvältä päässäni. Positiivista on kai myös se, että saan hiukseni pian ponnarille ensimmäistä kertaa moneen vuoteen! Sellaiselle surkealla pienelle töpöponnarille, mutta ponnarille kuitenkin. 

Päivän fiilis on hyvä. Viikonloppu oli vähän vetämätön mutta tänään olen taas jotenkin täynnä energiaa. Toivottavasti energisyys jatkuu ja saan kanavoitua sen oikein. Tammikuu on loppu ja helmikuu alkaa, reilut viisi kuukautta jäljellä siis. Puolessa välissä porskutellaan, ja juuri nyt aika tuntuu kiitävän liiankin nopeasti. Kahden viikon päästä lähden viikonlopuksi Kanadaan ja siitä kahden viikon kuluttua saankin taas vieraan. Äiti ja isä lupasivat pakastaa minulle pari Runebergin torttua ja vieraileva luennoitsijamme toi pyynnöstäni minulle Fazerin sinistä ja Marianneja. Vielä kun olisi maksalaatikkoa. Kyllä: kaikista suomalaisista ruuista onnistuin viime viikolla kehittämään itselleni ikävän juuri maksalaatikkoon. Äiti ja isä lupasivatkin varata paluupäiväkseni pakastettujen Runebergin torttujen kyytipojaksi ämpärillisen maksalaatikkoa ja pullon ketsuppia.