Center of the Universe

Viimeisen kuukauden aikana viikonloput ovat olleet suorastaan yllättävän aurinkoisia ja lämpimiä. Viikolla on lähinnä satanut, ja esimerkiksi tänään heikon auringonpaisteen lomassa satoi sekä vettä että rakeita. Siskojen vierailuviikollakin osui lauantaille ihanan aurinkoinen päivä ja käytimmekin sen Seattlen eläintarhaan tutustumiseen. Instagramissani (@sirkutin) on muutama kuva eläimistä, joskin suosikiksemme taisi nousta ihan tavallinen orava jonka yllätimme varastelemasta ruokaa jonkun lastenvaunuista. Pullea orava kävi varsin kokeneen näköisenä hakemassa vaunuparkkiin jätetyistä vaunuista pussillisen naksuja ja suolakeksejä. Onnistuneen ryöstöretken jälkeen se pisteli ne parempiin suihin läheisessä pusikossa. Sunnuntain valjetessa taas ihanan aurinkoisena mietiskelin siis mahdollista ohjelmaa päivälle: tuntui väärältä vain istua kököttää sisätiloissa. Harkitsin ensin Seattlen akvaariota, mutta päädyin lopulta ilmaiseen ja vähän helpompaankin vaihtoehtoon: Fremontiin. Kävin siis sunnuntaina pitkästä aikaa ihan vain kävelyllä ja ihmettelemässä eri kaupunginosaa. Lauantai oli vilahtanut ohi melkein liiankin nopeasti, ja koska olin lähinnä tuijottanut Netflixistä the Great British Baking Show'ta, tuumin pienen jaloittelun tekevän varmasti ihan hyvää. Normaalisti tulee myös taaplattua lähinnä tuota lyhyttä välimatkaa yliopistolle tai ruokakauppaan. Nappasin siis bussin lähipysäkiltä Fremontiin ja kävin katsomassa miltä universumin keskipisteessä näyttää.

Olen Fremontissa pyörähdellyt tasaiseen tahtiin, mutta useimmin lähinnä yöelämän perässä. Fremontissa on muun muassa se ulkoa perin vaatimattoman näköinen pikkupaikka, joka on täynnä flippereitä. En muista olenko siitä kirjoitellut, mutta siellä olen muutaman kerran käynyt: hauska paikka viettää iltaa, vaikka flippereistä lähtevä kilinä ja kolina tekeekin keskustelusta välillä vähän vaikeaa. Sunnuntaikävelyyni sisällytin baarien sijaan Fremontin nähtävyyksiä. Fremontissa on oma hauska tunnelmansa, joten pelkkä joutilas haahuilukin on siellä elämys. Hyppäsin bussista pois George Washington Memorial Bridgen alla olevalla pysäkillä ja kävelin lyhyen matkan mäen päälle katsomaan Fremontin peikkoa. Sillan alla on suuri peikkopatsas, joka puristaa kädessään Volkswagen kuplaa. Patsaan inspiraationlähde on satu kolmesta pukista, mutta pukkien sijaan tämä peikko hamuaa yltä kulkevalta sillalta autoja. Satu kolmesta pukista on muuten norjalaista alkuperää, joten patsas on jälleen yksi hyvä esimerkki skandinaavistesta perinteesta Seattlessa. Sen ulkonäkökin muistuttaa vähän norjalaisen kuvittajan Theodor Kittelsenin peikkoja.

En ollut ainoa sunnuntaikävelylle lähtenyt!

Joku on käynyt piirtämässä peikkoparan partaan.

Peikon luota lähdin kävelemään kohti Fremontin keskustaa. Matka varrelle sattui pian toinen kuuluisa patsas, jolla on mielenkiintoinen historia. Eräs washingtonilainen englannin opettaja löysi viisimetrisen Lenin-patsaan 90-luvun alussa silloisesta Tšekkoslovakiasta, ja pitkällisten neuvottelujen jälkeen hän sai ostettua sen ja tuotua Yhdysvaltoihin. Patsas pystytettiin alunperin nykyisen Slovakiaan Popradiin vuonna 1988, mutta seuraavana vuonna alkaneen samettivallankumouksen aikana se poistettiin ja unohdettiin romuvarastoon. Patsaan ostanut Lewis Carpenter suunnitteli patsasta slovakialaisen ravintolansa vetonaulaksi, mutta hänen menehdyttyä auto-onnettomuudessa vuonna 1994 patsas päätyi lopulta Fremontiin. Valtava Lenin on herättänyt vastustusta ja pahennusta vuosien saatossa, mutta siitä on myös tullut tärkeä osa Fremontin vähän vinksahtanutta luonnetta. Patsasta koristellaan usein erilaisten tempausten aikana, ja viime viikolla patsaan kasvot oli kuulemma maalattu oranssilla maalilla. Ei ole kovin vaikeaa päätellä, minne piikki oli suunnattu.

Lenin-patsaalta kävelin vielä katsomaan parin korttelin päässä olevaa rakettia, jota voinee pitää Fremontin maamerkkinä. Armeijan ylijäämästä tuunattu raketti oli aiemmin esillä Belltownissa armeijan ylijäämää myyvässä liikkeessä, kunnes 90-luvun alussa liike meni konkurssiin ja raketti löysi uuden kodin Fremontista. Romuvarastosta löytynyt viisimetrinen Lenin ja armeijan ylijäämästä tuunattu raketti kiteyttävät mielestäni hyvin kaupunginosan luonteen: Fremontissa on jotain perin viehättävää kaikessa omalaatuisuudessaan, vaikka paikka onkin ilmeisesti hipsteriytynyt kovalla vauhdilla. Hipsteriä tai ei, Fremontissa on omanlaistaan tyyliä. Rakettia ihmeteltyäni pyörähdin vielä muutamassa pikkukaupassa ennen kuin suuntasin takaisin bussipysäkille ja kotiin. Hajamielisyyttäni nousin  tosin väärään bussiin, ja huomasin erheeni vasta kun bussi oli jo tukevasti matkalla kohti pohjoista ja Wallingfordia. Isosiskoni joskus viisaasti totesi, että kaikkialta pääsee kaikkialle, joten päätin ottaa mokastani hyödyn irti ja käväisin Wallingfordissa ruokakaupassa ennen kuin kävelin kotiin. Olisin päässyt toki bussillakin, mutta koska sää oli ihanan leppeä päätin kävellä. 

Strategiset mitat: korkeutta noin viisi metriä ja painoa yli seitsemän tonnia.

Loppuillan korjailinkin sitten kokeita ja valmistelin seuraavan viikon tunteja. Ilta venähti vähän pitkäksi kun unohduin katsomaan Netflixistä elokuvaa, mutta maanantain herätys kävi onneksi suhteellisen kivuttomasti. Osasyy oli varmasti se, että mies oli käynyt hakemassa hääkutsut painosta ja tilaamani kakkukoristeen postista, ja laittanut molemmista kuvaa whatsappiin. Nyt kelpaa fiilistellä kun kutsut ovat pian postissa! Päivän aikana viestittelimme vielä muista käytännön asioista ja nyt juhlien musiikkipuolikin alkaa olla paketissa. H-hetkeen onkin enää alle sata päivää aikaa, joten onko mikään ihme että huomaan roikkuvani Facebookin hääryhmässä tasaiseen tahtiin? Kutsut lähtevät vihdoin postiin tällä viikolla, joten häänettisivukin on viilattava julkaisukuntoon viikonloppuun mennessä. Häähörhöilyn ohessa yritän muistaa tehdä kiinan kurssin kotitehtävät ja lukea kirjallisuuskurssin materiaalit ajoissa. Molemmat kurssit ovat toistaiseksi ihan tosi mielenkiintoisia ja työmääräkin vaikuttaa ihan sopivalta näin viimeiseen jaksoon. Suomen kurssilla pidin perjantaina jo ensimmäisen pikkukokeen, ja muutenkin olen päässyt hyvään rytmiin opetuksessa. Tänään pääsimme aloittamaan toisen kirjan, Suomen mestari 2:n, joten pysähdyin hetkeksi selailemaan vanhoja suunnitelmiani: tuntuu hullulta että olemme ehtineet jo niin paljon. Opiskelijat puhuvat rohkeasti suomea tunneilla ja myös vapaamuotoisesti keskenään ennen tunnin alkua; olen niin ylpeä pienestä porukastamme! 

Kiinan oraakkeliluukirjoitusta kilpikonnan vatsaluussa ja merkkien jäljennöksiä kotitehtävänä.

Päivän fiilis on hyvä. Kävin viime tiistaina norjan TA:n kanssa Amorphiksen keikalla ja ilta ei olisi juurikaan voinut olla parempi. Opetus ja opiskelu sujuvat ja häiden järjestely etenee.  Paikallinen Fulbright-yhdistys järjestää toukokuun alussa retken Snoqualmien vesiputoukselle ja ilmoittauduin jo mukaan. HInta oli naurettavan halpa, vain viisi dollaria, ja ehdin syksyllä harmitella useamman kerran miksi en ollut ajoissa ilmoittautumassa kun FIUTS järjesti retken putoukselle. Nyt siis varasin paikkani heti ettei tarvitse harmitella jälkikäteen. Snoqualmien putous on ihan itsessään jo hieno nähtävyys, mutta vielä enemmän se vetää turisteja Twin Peaksin takia: putous on nimittäin se Twin Peaksin vesiputous ja putouksen päällä oleva hotelli Salish Lodge & Spa Twin Peaksin Great Northern Hotel (tai ainakin sen ulkopuoli). Retki putoukselle ei voisi juuri osua parempaan aikaan: alkaahan Twin Peaks taas nyt toukokuussa. Sitä odotellessa taidan keittää kahvit ja syödä vähän piirakkaa.