Viime torstain ja perjantain kuumin puheenaihe Seattlessa tuntui olevan lauantaiksi ennustettu vuosikymmenen myrsky: Tyynellämerellä syntynyt Songda-taifuuni lähestyi uhkaavasti Japania, mutta koukkasikin merellä täyskäännöksen ja alkoi matkansa kohti Yhdysvaltoja. Myrskyn ennustettiin iskevän Seattlen alueelle lauantaina, mutta jo perjantaille povattiin sadetta ja kovaa tuulta. Uutissivustot seurasivat myrskyn etenemistä, kehottivat varautumaan sähkökatkoihin ja tarkistamaan että kotivara on ajan tasalla. Perjantaina satelikin ja tuuli tavallista navakammin heti aamusta, joten jätin sateenvarjon kotiin ja vedin goretexiä päälle. Päivän luennot menivät omalla painollaan, ja poikkeuksellisesti en jäänyt luentojen jälkeen enää laitokselle suunnittelemaan seuraavaa viikkoa, vaan päätin lähteä ruokakaupan kautta viikonlopun viettoon. Lauantain myrsky olikin sitten lopulta ei-niin-myrskyisä Songdan väsähdettyä ennen aikojaan. Oregonissa oli bongattu rannikolla tornado, mutta Seattlea vaivasivat lähinnä vain kaupungin eteläpuolen paikalliset sähkökatkot. Vesisadekin oli kovin vaisua tihkua ennustetun rankkasateen sijaan. Melkoinen antikliimaksi siis.
Vietin viikonlopun tiiviisti neljän seinän sisällä tekemättä oikein mitään. Lauantaina siivoilin ja pesin kaksi koneellista pyykkiä, mutta muuten en jaksanut itseäni vaivata. Pyykinpesussa on ihan tarpeeksi toimintaa vapaapäivälle. Taloyhtiön pesukoneet ja kuivurit toimivat kaikki kolikoilla, ja yksi koneellinen maksaa peräti kaksi dollaria. Koneet kelpuuttavat vain neljännesdollarin kolikot, joten pyykinpesun suunnittelu on aloitettava kolikoiden haalimisella. Olen keräillyt kolikoita erilliseen kippoon pyykkipäiviä varten, mutta jouduin lisäksi kaivelemaan kaikki laukut ja taskujen pohjat kolikoiden toivossa. On se onni että suosin vaatteissani mustaa: ei juuri tarvitse lajitella värin mukaan ja pestä siksi useampaa erää. Pyykinpesun jälkeen yritin vähän aikaa kirjoitella yhtä minianalyysia Strindberg-seminaariin, mutta ajatukset eivät tahtoneet siirtyä paperille. Tuskailtuani tarpeeksi avasin Netflixin ja katsoin vuoden 2014 Neiti Julie -sovituksen; Strindbergiähän sekin on, ja siksi suorastaan oma-aloitteista aiheeseen perehtymistä. Viikonlopun laiskottelu kostautuikin maanantaina sitten melkein sillä pahimmalla tavalla: suunnitelmani päivän suomen kurssille oli täysin vaiheessa kun aamulla kävelin yliopistolle, ja ohjaava lehtorini oli tulossa seuraamaan tuntia. Kasasin tunnin nopeasti kasaan toimistolla, mutta olihan siinä toivomisen varaa. Tunnin jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja suunnittelin loppuviikon tunnit yhdeltä istumalta. Maanantain tunnin suunnitteleminen oli tuntunut jostain syystä todella vaikealta hyvistä ajatuksistani huolimatta. Joskus tunnit ja suunnitelmat linkittyvät toisiinsa hyvin luonnollisella tavalla ja suunnitteleminen on helppoa, joskus sitten taas eivät ja tulos on kuin maanantain tunti: kummallinen sillisalaatti. Toisinaan kulkee ja toisinaan ei.
Kävin viime viikolla seuraamassa banglan eli bengalin kielen tuntia, ja tänään kävin vielä kahvilla bengalin opettajan kanssa. Oppitunnin seuraaminen oli mielenkiintoista, ja mieleni tekisi alkaa opiskella jälleen jotain uutta kieltä. Banglan opettaja oli yhtä kiinnostunut suomen kielestä kuin minä banglasta, ja kahvilla puhuimmekin melkein kaksi tuntia suomesta ja banglasta ja molempien kielten rakenteista, historiasta ja ortografiasta. Lupasimme pitää yhteyttä ja ottaa samanlaiset kielikahvit vielä uudemman kerran. Sosiaalinen elämäni ei olekaan siis enää ollenkaan niin kuollutta kuin ehdin viime viikolla valitella: bengalin opettajan kanssa kahvittelun lisäksi kalenterissa on jo ensi viikolle treffit TA/RA-porukan kanssa. Viime viikolla laitoksen päiväkahveilla yksi RA keksi että koko kellaritoimiston väen pitäisi mennä joku päivä kaljalle; norjan TA pani suunnitelman täytäntöön ja nyt suurimmalle osalle porukasta sopiva päivä ja aika on lyöty lukkoon.
Neulomishimoni ei ole vieläkään kadonnut mihinkään, joten annoin viikonloppuna lopulta periksi. Tilasin Amazonista sukkapuikkosetin ja parit pyöröpuikot, ja Etsystä sekä sukka- että huivilankaa. Amazonin paketti saapui jo seuraavana päivänä, mutta Etsyn tilaukset eivät ole vielä liikkuneet mihinkään. Ihanat Knitpicksin puikkoni pahensivat neuloosiani, joten olin pakotettu tutustumaan Seattlen lankakauppoihin. Kävin jo yhtenä päivänä ohimennen Pike Place Marketilla olevassa So Much Yarn -lankakaupassa, mutta vastustin kiusausta ja poistuin tyhjin käsin. Osasyy olivat lankojen hinnat, miksi kaikki ihana maksaa mannaa ja hunajaa? Nyt päätin suunnistaa Wallingfordiin Bad Woman Yarn -lankaliikkeeseen, samalla tulisi myös ihmeteltyä taas uutta kaupunginosaa. Liike sijaitsi suloisessa entisen koulun tiloihin rakennetussa ostoskeskuksessa, jonka liikkeistä suurin osa myy paikallisia tuotteita, luomua ja kestävää muotia. Bad Woman Yarn oli viihtyisä ja valikoimaltaan varsin vaikuttava lankakauppa, josta mukaani lähti yksi vyyhti sukkalankaa. Nyt pitäisi vain valita mitä langastani neulon, eli luvassa on raivokasta Ravelryn selaamista tälle illalle.
Päivän fiilis on hyvä: loppuviikon oppitunnit on suunniteltu jo, joten voin hyvällä omallatunnolla neuloa koko illan. Viime viikon perjantaina järjestimme ensimmäiset Suomi-kahvit, ja osallistujia oli mukavasti. Suomi-kahveille ovat tervetulleita kaikki suomen nykyiset ja entiset opiskelijat sekä kaikki Suomesta kiinnostuneet. Joimme Burke Museumin kahvilassa kahvit, ja juttelimme niitä näitä noin tunnin ajan. Perjantaiset kahvittelut jatkuvat tästä eteenpäin viikottain, toivottavasti osallistujia riittää jatkossakin. Suomi-kahvien lisäksi kahvittelu bengalin opettajan kanssa oli mukavaa vaihtelua päivärytmiini: enpä olisi vielä muutama vuosi sitten arvannut että kielen rakenteista ja ortografiasta keskustelu kahvikupposen äärellä voisi tuoda näin suurta iloa minulle.
Kävin viime viikolla seuraamassa banglan eli bengalin kielen tuntia, ja tänään kävin vielä kahvilla bengalin opettajan kanssa. Oppitunnin seuraaminen oli mielenkiintoista, ja mieleni tekisi alkaa opiskella jälleen jotain uutta kieltä. Banglan opettaja oli yhtä kiinnostunut suomen kielestä kuin minä banglasta, ja kahvilla puhuimmekin melkein kaksi tuntia suomesta ja banglasta ja molempien kielten rakenteista, historiasta ja ortografiasta. Lupasimme pitää yhteyttä ja ottaa samanlaiset kielikahvit vielä uudemman kerran. Sosiaalinen elämäni ei olekaan siis enää ollenkaan niin kuollutta kuin ehdin viime viikolla valitella: bengalin opettajan kanssa kahvittelun lisäksi kalenterissa on jo ensi viikolle treffit TA/RA-porukan kanssa. Viime viikolla laitoksen päiväkahveilla yksi RA keksi että koko kellaritoimiston väen pitäisi mennä joku päivä kaljalle; norjan TA pani suunnitelman täytäntöön ja nyt suurimmalle osalle porukasta sopiva päivä ja aika on lyöty lukkoon.
Neulomishimoni ei ole vieläkään kadonnut mihinkään, joten annoin viikonloppuna lopulta periksi. Tilasin Amazonista sukkapuikkosetin ja parit pyöröpuikot, ja Etsystä sekä sukka- että huivilankaa. Amazonin paketti saapui jo seuraavana päivänä, mutta Etsyn tilaukset eivät ole vielä liikkuneet mihinkään. Ihanat Knitpicksin puikkoni pahensivat neuloosiani, joten olin pakotettu tutustumaan Seattlen lankakauppoihin. Kävin jo yhtenä päivänä ohimennen Pike Place Marketilla olevassa So Much Yarn -lankakaupassa, mutta vastustin kiusausta ja poistuin tyhjin käsin. Osasyy olivat lankojen hinnat, miksi kaikki ihana maksaa mannaa ja hunajaa? Nyt päätin suunnistaa Wallingfordiin Bad Woman Yarn -lankaliikkeeseen, samalla tulisi myös ihmeteltyä taas uutta kaupunginosaa. Liike sijaitsi suloisessa entisen koulun tiloihin rakennetussa ostoskeskuksessa, jonka liikkeistä suurin osa myy paikallisia tuotteita, luomua ja kestävää muotia. Bad Woman Yarn oli viihtyisä ja valikoimaltaan varsin vaikuttava lankakauppa, josta mukaani lähti yksi vyyhti sukkalankaa. Nyt pitäisi vain valita mitä langastani neulon, eli luvassa on raivokasta Ravelryn selaamista tälle illalle.
Päivän fiilis on hyvä: loppuviikon oppitunnit on suunniteltu jo, joten voin hyvällä omallatunnolla neuloa koko illan. Viime viikon perjantaina järjestimme ensimmäiset Suomi-kahvit, ja osallistujia oli mukavasti. Suomi-kahveille ovat tervetulleita kaikki suomen nykyiset ja entiset opiskelijat sekä kaikki Suomesta kiinnostuneet. Joimme Burke Museumin kahvilassa kahvit, ja juttelimme niitä näitä noin tunnin ajan. Perjantaiset kahvittelut jatkuvat tästä eteenpäin viikottain, toivottavasti osallistujia riittää jatkossakin. Suomi-kahvien lisäksi kahvittelu bengalin opettajan kanssa oli mukavaa vaihtelua päivärytmiini: enpä olisi vielä muutama vuosi sitten arvannut että kielen rakenteista ja ortografiasta keskustelu kahvikupposen äärellä voisi tuoda näin suurta iloa minulle.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti